Verkkouutiset

Kansanedustaja sai tarpeekseen pentutehtailusta – ”Ei saa olla vaihtoehto”

Kokoomuksen kansanedustaja Outi Mäkelä on huolissaan pentutehtailun lisääntymisestä. Hän toivoo, että asia huomioidaan eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Outi Mäkelä on huolissaan pentutehtailun lisääntymisestä. Hänen mukaansa kesän ja kuluvan syksyn aikana on tullut ilmi jälleen surullisia pentutehtailutapauksia.

– Pentutehtailu on järjestelmällistä toimintaa, jossa eläinten hyvinvoinnin kustannuksella tavoitellaan mahdollisimman suurta taloudellista hyötyä, Mäkelä sanoo tiedotteessaan.

Pentutehtailijoiden edukas hinnoittelu voi Mäkelän mielestä tuntua houkuttelevalta tai pennun odottelu vastuuntuntoiselta kasvattajalta voi tuntua liian pitkältä ajalta. Pennun hankinta pentutehtaasta ei kuitenkaan saa Mäkelän mukaan olla vaihtoehto.

Mäkelä toivoo, että pentutehtailuun puututtaisiin jatkossa entistä tiukemmin.

– Maa- ja metsätalousministeriössä on meneillään eläinsuojelulain kokonaisuudistus. Toivonkin, että laissa ei uudistuksen jälkeen olisi enää minkäänlaisia mahdollisuuksia sellaiselle tulkinnanvaraisuudelle, jonka turvin pentutehtailijat pystyisivät jatkamaan toimintaansa nykyisellään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)