Verkkouutiset

Eero Lehti HU:ssa: Kulukorvaus pois kansanedustajilta, jos talous ei kasva

Kansanedustaja Eero Lehden mukaan puolet eduskunnasta ei tiedä kunnolla missä taloudessa mennään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja ja pääministerin yrityspoliittinen asiantuntija Eero Lehti esittää, että kansanedustajien kulukorvaukset sidotaan bruttokansantuotteen kasvuun.

Helsingin Uutisissa Eero Lehti hahmottelee, että jos bkt kasvaa vähintään kolme prosenttia, kansanedustaja saisi täyden kulukorvauksen.

Nolla- tai miinuskasvun oloissa kulukorvausta ei maksettaisi edustajalle lainkaan.

Tällä hetkellä kasvuvauhti on nollan tuntumassa. Se tietäisi kulukorvauksien menettämistä eli 986-1 809 euron tulonmenetystä kuukaudessa kansanedustajalle.

Ehdotuksen taustalla on Lehden mukaan se, että kansanedustajien pitää olla valistuneempia taloudesta.

– Muutoksen aikaan saaminen on osoittautunut hankalaksi, vaikka sitä on muutama vuosi yritetty. Riittävän suuri kriittinen massa pitäisi saada asian taakse. Palkkaus on se, millä kriisitietoutta voitaisiin ohjata oikeaan suuntaan, Eero Lehti sanoo.

– Kun ihmiset huomaavat palkan laskevan, päätökset tulisivat samansuuntaisiksi. Tällä tavalla kriisin sisäistäminen saataisiin väkisin päiväjärjestykseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)