Verkkouutiset

Kokoomuksen Lauslahti: Terveysteknologiasta johtava kasvuala

Terveysteknologia edustaa jo melkein puolta korkean teknologiamme viennistä. Alan kasvulle on annettava tuhtia lisäpolttoainetta myös julkisin toimenpitein, sanoo kansanedustaja Sanna Lauslahti (kok.).
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sanna Lauslahti toteaa, että terveysteknologian saralla tapahtuu merkittävää kasvua, ja se on monilla mittareilla Suomen uusi johtava kasvuala.

Terveysteknologian Liiton mukaan suomalaisten terveysteknologian alan yritysten vienti on nelinkertaistunut parissa kymmenessä vuodessa ja Suomi on kärkisijoilla digiterveysteknologian startupien määrässä väkilukuun suhteutettuna.

Lauslahden mukaan terveysteknologia-alan kasvua kiihdyttämällä voidaan lyödä kaksi kärpästä samalla iskulla:

– Parantaa julkisen sektorin tuottavuutta ja lisätä uusia korkean osaamisen työpaikkoja. Terveysteknologia sopii erinomaisesti Suomen yhdeksi strategiseksi valituksi toimialaksi. Vielä se ei sitä ole. Alalla on vahva potentiaali tulla entistä merkittävämmäksi vientitoimialaksi, hän sanoo tiedottessaan.

Kiristyvä kansainvälinen kilpailu edellyttää, että osaamisemme valituilla aloilla on huippuluokkaa. Se vaatii myös korkeakoulujen profiloitumista ja tiivistyvää yhteistyötä. Tämän lisäksi tarvitsemme osaamiskeskittymiä ja -verkostoja yli maamme rajojen.

– Suomessa tulee käynnistää radikaaleihin terveysläpimurtoihin perustuvia tutkimusohjelmia ja toimia, joilla tähdätään terveysteknologian alan systemaattiseen kasvattamiseen entisestään. Toimialaan liittyvien yliopistojen ja tutkimuslaitosten tulee jatkossa olla entistä vahvemmin uusien kaupallistamiskelpoisten tuotteiden kiihdyttämöitä ja innovaatioiden ideointialustoja. Tutkimus- ja yliopistojen rahoitusjärjestelmiä on uudistettava siten, että ne kannustavat juuri tähän, sanoo Lauslahti.

Lauslahti on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)