Verkkouutiset

Ville Niinistölle kovaa palautetta – ”Voisi olettaa ettei entinen ministeri levitä perätöntä tietoa”

Kokoomuksen kansanedustaja ihmettelee vihreiden puheenjohtajan esittämiä väitteitä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Sanna Lauslahti (kok.) ihmettelee vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistön yhteisöpalvelu Facebookissa esittämiä väitteitä Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kaavailusta poistaa kouluilta velvoite laatia kiusaamisen vastainen suunnitelma.

– Perusopetuslaista, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetusta laista ja lukiolaista poistetaan kirjaus laatia kiusaamisen vastainen suunnitelma, mutta velvoite säilyy edelleen oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa, hän sanoo kommentissaan Ville Niinistölle.

Lauslahden mukaan kyse on päällekkäisen sääntelyn poistamisesta. Jatkossakin jokaisessa oppilaitoksessa tehdään suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä osana opiskeluhuoltosuunnitelmaa.

– Eli toisin kuin monet oppositiopoliitikot ja lapsiasiavaltuutettu (Tuomas) Kurttila ovat virheellisesti väittäneet, velvoitetta laatia kiusaamisen vastaista suunnitelmaa ei poisteta laista.

Lauslahti arvioi kiusaamisen vastaisen työn yhdistävän jokaista puoluetta. Hallitus on hänen mukaansa täysin sitoutunut jatkamaan työtä, jotta jokainen lapsi ja nuori voi käydä turvallisesti koulua.

– Voisi olettaa, että pitkän linjan kansanedustaja ja entinen ministeri paneutuu asioihin sen verran, ettei levitä perätöntä ja virheellistä tietoa, hän toteaa.

Niinistön mukaan hän viittasi ”erilliseen suunnitelmaan” ja väite olisi siltä osin oikea ja hallituksen tiedonannon mukainen. Hän kuitenkin myöntää hallituksen täsmentäneen, että asiaa voidaan miettiä opiskelijahuoltosuunnitelmassa.

– Päällekkäisiä suunnitelmia ei kannata tehdä. Vai onko teille vihreille tärkeämpää suunnitelmien tekeminen itse kiusaamiseen puuttumisen sijaan, Lauslahti ihmettelee.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)