Verkkouutiset

Lakivaliokunta haluaa laajentaa alkolukon käyttöä

Eduskunnan lakivaliokunta ehdottaa tiistaina valmistuneessa mietinnössään, että eduskunta hyväksyy kuusi Rattijuoppouden rangaistuksia on tiukennettava -kansalaisaloitteeseen liittyvää lausumaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Muodollisesti ehdotukset lainvalmisteluun ryhtymisestä valiokunta ehdottaa hylättäväksi. Valiokunta katsoo, että lainsäädäntö vastaa jo nykyään varsin pitkälti kansalaisaloitetta, eikä aloitteessa ehdotettujen toimenpiteiden pohjalta ole perusteltua käynnistää lainvalmistelua.

Valiokunnan mielestä kansalaisaloitteella on kuitenkin nostettu tärkeitä kysymyksiä keskustelun kohteeksi.

Valiokunnan käsityksen mukaan rattijuopumuksia voidaan ehkäistä ennen kaikkea edistämällä alkolukon käyttöä ja panostamalla liikenteen valvontaan.

Valiokunta edellyttää, että hallitus ryhtyy kiireellisesti toimiin alkolukon käytön lisäämiseksi sekä tehostaa nuorten rattijuopumuksesta epäiltyjen päihdetilanteen kartoitusta ja siihen liittyviä jatkotoimia.

– Lisäksi hallituksen olisi syytä selvittää, kuinka usein rattijuopon ajoneuvo tuomitaan oikeuskäytännössä valtiolle menetetyksi. Mikäli ilmenee, ettei menettämisseuraamusta käytetä lain sallimassa laajuudessa, asiaan tulee valiokunnan mielestä rikosprosessiviranomaisten koulutuksessa ja sitä kautta käytännössä kiinnittää huomiota, valiokunta toteaa.

Niin ikään lakivaliokunta edellyttää, että hallitus tekee selvityksen rattijuopumuksen rangaistuskäytännöstä. Selvityksessä pitää kiinnittää erityisesti huomiota kuolemantapauksiin päätyneiden rattijuopumusten rangaistuskäytäntöön ja vähimmäis- ja enimmäisrangaistuksiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)