Verkkouutiset

Tutkija KSML:lle: Suhtautumista ääriliikkeisiin pitäisi miettiä uudelleen

Ulkopoliittisen instituutin tutkijan mukaan ääriliikkeitä ei haluta tulkita terrorismiksi, vaikka tunnusmerkit täyttyisivät, kertoo Keskisuomalainen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Teemu Sinkkosen mielestä suhtautumista ääriliikkeisiin pitäisi miettiä uudelleen. Päähuomio on ääri-islamilaisessa toiminnassa, vaikka myös äärioikeisto ja -vasemmisto pyrkivät hänen mukaansa demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän kumoamiseen.

– Terrorismin tukeminen on Euroopassa yksiselitteisesti kielletty, mutta äärivasemmiston ja -oikeiston toimintaa ei usein haluta tulkita terrorismiksi, vaikka se täyttäisi sen tunnusmerkit, Sinkkonen toteaa.

Teemu Sinkkosen mukaan äärioikeistolainen liikehdintä on Euroopassa varsin pienimuotoista mutta kasvussa. Esimerkiksi Itä-Euroopassa romaneihin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt.

Äärioikeiston nousu liittyy Sinkkosen mukaan talouskriisiin, sillä se lisää joidenkin ryhmien taipumusta nähdä toiset ryhmät kilpailijoina. Samalla ääriliikkeet ammentavat hänen mukaansa myös politiikasta, jossa maahanmuutosta puhutaan paljon ja ulkomaalaisia epäinhimillistäen.

Perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen taistelukutsu monikulttuurisuutta vastaan edustaa Sinkkosen mielestä ääriliikkeitä ruokkivaa puhetapaa.

Teemu Sinkkosen mukaan väkivaltaa käyttävä ryhmittymä ei voi nousta osaksi valtavirtaa niin kauan, kun yhteiskunta tuomitsee väkivallan.

– Yhteiskunnassa pitää vetää selvät rajat sille, mikä on sallittua ja mikä ei, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)