Verkkouutiset

Kokoomuksen Kopra vaatii raskaalle liikenteelle talvirengaspakkoa

Kansanedustaja Jukka Kopra (kok.) perää raskaalle liikenteelle talvirengaspakkoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jukka Kopra on jättänyt asiasta valtioneuvostolle kirjallisen kysymyksen.

Hänen mukaansa raskaan liikenteen renkaiden urasyvyysvaatimuksia on tiukennettava vastaamaan samaa tasoa kuin muissakin Pohjoismaissa.

Tällä hetkellä raskaan liikenteen renkaiden urasyvyysvaatimus Suomessa on 1,6 mm, mikä on selkeästi vähemmän kuin Ruotsissa ja Norjassa. Esimerkiksi Norjassa urasyvyysvaatimus on kaikissa renkaissa 5 mm.

– Liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden kannalta on ehdottoman tärkeää, että myös Suomen teillä liikkuvalla raskaalla kalustolla on riittävät renkaiden urasyvyydet. Suomen vaihtelevissa ja vaativissa talvikeleissä hyvät renkaat voivat monessa tapauksessa pelastaa jopa ihmishenkiä, Kopra muistuttaa.

Liikenne- ja viestintäministeriö käynnisti kuluvan vuoden alussa talviajan rengasvaatimusten asetusmuutoksen valmistelun.

– Olisi tärkeää, että uudet vaatimukset tulisivat voimaan jo heti alkavalle talvikaudelle. Uudistuksia tarvitaan liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvoittamisen parantamiseksi, Kopra painottaa.

Kopra jätti myös toisen kirjallisen kysymyksen, joka koskee raskaiden tavarankuljetusajoneuvojen ja ajoneuvoyhdistelmien suurimpien sallittujen mittojen ja massojen nostamista.

Kopran mukaan tavoitteena on päästä kuljetuskustannuksissa lähemmäs keskieurooppalaista tasoa, sillä pitkien etäisyyksien Suomessa kuljetuskustannukset ovat usein suuremmat kuin monissa muissa maissa.

Asiaa koskeva asetus tuli voimaan kaksi vuotta sitten viiden vuoden siirtymäajalla. Kopran mielestä asetus pitäisi muuttaa nyt pysyväksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)