Verkkouutiset

Komissiolta moitteet Suomen taloudenpidosta – toimia odotetaan

EU-komissio harkitsee Suomen osalta liiallista alijäämää koskevan menettelyn aloittamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan komissio on tänään hyväksynyt talouspolitiikkaa koskevat suosituksensa jäsenvaltioille vuosiksi 2015 ja 2016. Suosituksessa ei vielä määritellä, mihin mennessä Suomen täytyy saada alijäämä alle kolmen prosentin viitearvon, johon Suomi on sitoutunut EU:n perussopimuksessa.

Komissio on laatinut Suomea koskevan raportin, jossa todetaan, että Suomi ei täytä vakaus- ja kasvusopimuksen velka- ja alijäämäkriteeriä. Talous- ja rahoituskomitea antaa lausuntonsa raportista kahden viikon kuluessa, minkä jälkeen seuraa päätös siitä, aloitetaanko liiallista alijäämää koskeva menettely.

EU:n ministerit keskustelevat maakohtaisista suosituksista kesäkuussa ja EU:n valtion- ja hallitusten päämiehet vahvistavat ne 25.–26. kesäkuuta. Virallisesti suositukset hyväksytään heinäkuussa. Jäsenvaltioiden tehtävänä on noudattaa suosituksia ottamalla ne osaksi politiikkaansa ja vuosien 2015–2016 talousarviosuunnitelmia.

Hallitus saa armonaikaa

Komission mukaan Suomen uusi julkisen talouden suunnitelma syksyllä tarjoaa mahdollisuuden arvioida toimia, joita olisi suunniteltava, jotta alijäämä saadaan alle kolmen prosentin viitearvon ja velkasuhde asianmukaiselle lasku-uralle.

– Tulkitsen tätä niin, että syksyllä palataan asiaan, finanssineuvos Marketta Henriksson valtiovarainministeriön vakausyksiköstä sanoo.

Henriksson arvioi, että ilman meneillään olevia hallitusneuvotteluja komissio käynnistäisi liiallisen alijäämän menettelyn jo aiemmin.

Valtiovarainministeriö tiedottaa, ettei komission raportti tullut valtiovarainministeriölle yllätyksenä, sillä komissiolla on oikeus ja velvollisuus reagoida viitearvojen ylitykseen. Komission reaktiota ennakoitiin jo maaliskuussa julkistetussa valtiovarainministeriön virkamiesraportissa Talouspolitiikan lähtökohdat 2015–19.

Valtiovarainministeriön virkamiesraportin mukaan seuraavan hallituksen tulee ryhtyä toimiin saattaakseen julkisen talouden alijäämä- ja velkasuhteet EU-säädösten edellyttämälle tasolle. Julkinen talous palautuu kestävälle pohjalle ja samalla EU-kriteerit täyttyvät, jos sopeutustoimet ovat sitä luokkaa kuin raportissa suositellaan eli kuusi miljardia euroa julkisen talouden osalta vuoteen 2019 mennessä.

”Varoitus syytä ottaa vakavasti”

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok.) näkee komission ilmoituksen varoituksena, joka tulevan hallituksen on syytä ottaa vakavasti.

– Selkeät ja päättäväiset toimet sekä julkisen vajeen että velkasuhteen korjaamiseksi on aloitettava heti ja niiden pitää olla riittäviä, Sarvamaa toteaa.

– EU:lla on tiettyä joustoa jäsenvaltioittensa suhteen, mutta tämän ei pidä luoda harhakuvaa, että voisimme venyttää talouden kestokykyä aina vain uudelleen. Muuten edessä on lopulta Kreikan tietä muistuttava kurinpalautus, Sarvamaa jatkaa.

Liiallista alijäämää koskevassa menettelyssä on kahdeksan maata sen jälkeen, kun menettely päättyy Maltan ja Puolan osalta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)