Verkkouutiset

Kokoomusedustajat: Lisäbudjetin panostukset KymiRingiin ja VT 12 parantamiseen merkittäviä

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen ja varapuheenjohtaja Jukka Kopra ja kansanedustaja Timo Heinonen iloitsevat hallituksen lisätalousarvioesityksestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sen mukaan Iitin kuntaan rakenteilla oleva moottoriurheilu- ja koulutuskeskus KymiRing tulisi saamaan 3,5 miljoonan euron määrärahan. Kyseessä on keskuksen rakentamiskustannuksiin myönnettävä avustus.

– Tähän satsaukseen on helppo olla tyytyväinen, sillä KymiRing on paikallistasolla Kouvolan ja Lahden seudulla tärkeä. Panostuksen merkittävyyttä kuitenkin korostaa se, että kyseessä on kansainvälisesti noteerattava hanke. KymiRing tulee olemaan Pohjois-Euroopan suurin moottoriurheilukeskus, jossa on tulevaisuudessa kaikki mahdollisuudet järjestää moottoriurheilun kuninkuusluokkien kisoja, Jukka Kopra sanoo.

Edustajat toteavat olevansa tyytyväisiä myös siihen, että hallitus päätti samassa yhteydessä ehdottaa valtatien 12 Tillollan ja Keltin välille osana Lahti—Kouvola -yhteysväliä 14 miljoonan euron valtuutta.

– Tavoitteena on liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden parantaminen sekä liikenteen ohjaaminen eritasoliittymän kautta KymiRingin moottoriradalle. Parannukset palvelevat kuitenkin kaikkia tielläliikkujia. Panostus on erinomainen, kun otetaan huomioon se, että VT 12 on teollisuuden ja elinkeinoelämän kannalta erittäin tärkeä poikittaisväylä, Kalle Jokinen sanoo.

Myös kansanedustaja, Valtion Liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja Timo Heinonen on tyytyväinen hallituksen ratkaisusta osoittaa lisärahoitusta Kymiringin moottoriratahankkeelle.

Lisärahoituksella valtio pitää kiinni aiemmin luvatusta ja varmistaa osaltaan hankkeen rakentamisen pysymisen aikataulussa.

– On äärimmäisen tärkeää, että lisärahoitus nyt löytyi valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) johdolla. Kymiring on valtakunnallisesti yksi maamme tärkeimmistä uusista urheilurakentamisen hankkeista ja lopullisessa muodossaan se mahdollistaa käytännössä jopa F1-kilpailujen hakemisen Suomeen.

– Tärkeämpää kuitenkin alussa on saada maahamme kansainväliset kriteerit täyttävä rata, missä voidaan järjestää moottoripyörien MotoGP-kilpailuja, rallicrossin MM-osakilpailuja ja muita vastaavia tapahtumia, jatkaa Heinonen.

Kymi Ringin rankenteilla olevalle 4,6 kilometrin mittaiselle radalle on haettu Kansainvälisen autourheiluliitto FIA:n FIA 1 -luokitusta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)