Verkkouutiset

Kokoomusnaiset vahvistaisi yrittäjyyskasvatusta kaikilla koulutusasteilla

Kokoomusnaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Vikman esittää yrittäjyyskasvatuksen vahvistamista kaikilla koulutusasteilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Vahvistamalla yrittäjyyskasvatusta koulutuksessa voimme vaikuttaa siihen, että yhä useampi nuori kokee yrittäjyyden houkuttelevana vaihtoehtona. Tarvitsemme yhä enemmän menestyviä yrityksiä ja ihmisiä, joilla on rohkeutta ottaa riskejä, kykyä luoda uutta sekä tahtoa ja taitoa työllistää itsensä ja tarjota työtä myös toisille. Yrittäjäasenteesta on suurta hyötyä myös palkkatöissä, Sofia Vikman sanoo.

Hänen mukaansa yrittäjyyskasvatus on otettava osaksi kaikkea opetusta varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen.

– Yrittäjyyskasvatus ei ole vain yrittäjäksi kasvattamista tai yrittäjyyden opettamista yksittäisillä oppitunneilla, vaan yrittäjyyskasvatuksen pitäisi olla läpileikkaava teema kaikessa opetuksessa. Läpi eri oppiaineiden integroitu yrittäjyyskasvatus kannustaa lapsia ja nuoria yritteliäisyyteen, oma-aloitteisuuteen, vastuunottamiseen sekä vahvistaa yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, Vikman sanoo.

Hän iloitsee siitä, että nuoret suhtautuvat yrittäjyyteen aiempaa positiivisemmin. Jopa joka viides 18-24-vuotias suomalainen miettii yrittäjyyttä vaihtoehtona kolmen seuraavan vuoden kuluessa. Vielä 2000-luvun alussa samaa mieltä oli vain muutama prosentti.

– Yrittäjyyskasvatuksella on keskeinen rooli siinä, miten nuoret suhtautuvat yrittäjyyteen ja työntekoon. Nuoret ovat kiinnostuneita yrittäjyydestä, mutta lopulta harva kuitenkaan lähtee yrittäjiksi. Siksi on tärkeää, että myös koulutuksessa lapsia ja nuoria kannustetaan yrittäjyyteen ja yrittäjämäiseen asenteeseen, Vikman toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)