Verkkouutiset

Kokoomuksen eduskuntaryhmältä raportti arktisen alueen mahdollisuuksista

Kokoomuksen eduskuntaryhmän tiistaina julkistaman raportin mukaan arktinen alue on täynnä mahdollisuuksia Suomelle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustajat Pertti Salolainen, Marjo Matikainen-Kallström, Esko Kurvinen, Eero Suutari ja Heikki Autto luovuttivat raportin Arktinen alue – uusia mahdollisuuksia Suomelle pääministeri Alexander Stubbille eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Vantaalla.

Pääministeri Jyrki Katainen nimesi työryhmän joulukuussa 2013 kartoittamaan, millaisia mahdollisuuksia arktisella alueella tapahtuvat muutokset voisivat avata Suomelle erityisesti työn ja yrittämisen näkökulmasta.

Lapin kauppakamarin arvion mukaan Euroopan arktisen alueen investointisuunnitelmat tulevalle vuosikymmenelle ovat yli sata miljardia euroa.

Raportissa esitetään muun muassa kaivosteollisuuden kilpailukyvyn parantamista perusteettomien, uusien kaivosverojen perumisella ja lupamenettelyiden joustavuuden lisäämistä.

Niin ikään raportti esittää väylämaksujen poistamista Suomen kuljetusreittien kilpailukyvyn parantamiseksi ja Koillisväylää pitkin kulkevan merikaapelihankkeen edistämistä.

Raportissa pohdiskellaan myös ratayhteyttä Jäämerelle.

– Mikäli investoinnit Pohjois-Euroopassa toteutuvat, alueelle tarvitaan runsaasti yrityksiä, työvoimaa ja eri alojen osaajia. Myös suomalaisilla yrityksillä on hyvät mahdollisuudet kilpailla suurinvestointeihin liittyvistä hankkeista. Tämä lisää tarvetta kehittää sekä tavara- että henkilöliikenteen yhteyksiä Jäämeren suuntaan, raportissa todetaan.

Lisääntyvät kuljetustarpeet edellyttävät kustannustehokkaan ja ekologisesti kestävän kuljetusjärjestelmän kehittämistä alueelle.

– Kiireellisintä on selvittää Suomen, Ruotsin ja Norjan kanssa yhdessä rautatieyhteyksien eri vaihtoehdot siten, että syntyvä verkosto palvelee niin kaivoksia, matkailua kuin muutakin elinkeinotoimintaa, raportissa todetaan ja esitetään myös alustavia arvioita ratavaihtoehtojen kustannuksista.

Koko raportti löytyy tästä linkistä (.pdf)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)