Verkkouutiset

”Pääministeri on tullut SDP:n linjalle vakuutuskuorten verokohtelussa”

Kansanedustaja Krista Kiuru (sd.) on tyytyväinen muutokseen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) suhtautumisessa niin sanottujen vakuutuskuorten verokohteluun. Hän sanoo Sipilän "tulleen on tullut SDP:n linjalle".
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Juha Sipilä kommentoi Ylen Ykkösaamussa lauantaina niiden sijoituskohteiden verokohtelua, joiden tuoton verotusta voidaan lykätä jopa vuosikymmenten päähän.

Krista Kiuru toteaa, että sosialidemokraatit ovat jo lähes kaksi vuotta vaatineet tällaisten sijoituskohteiden vääristyneeseen verotukseen puuttumista muun muassa vaihtoehtobudjeteissaan.

– Ei ole perusteltua, että esimerkiksi vakuutuskuorien sisällä voidaan lykätä loputtomiin voittojen veronmaksua samalla, kun muista sijoituskohteista voittoa verotetaan heti.

Kiurun mukaan kyseessä on selkeästi verojärjestelmän epäoikeudenmukaisesta porsaanreiästä.

– Pääministeri Sipilä totesi selväsanaisesti, että jos valtiovarainministeriön virkamiehet esittävät, ei hänellä ole mitään sitä vastaan, että vakuutuskuorten kaltaisten sijoituskohteiden verokohteluun puututaan. Aikaisemminhan esimerkiksi valtiovarainministeriön vero-osaston ylijohtaja Terhi Järvikare on pitänyt nykytilannetta monin tavoin ongelmallisena, Kiuru toteaa.

Hän toivoo, että myös hallitus pyrkisi kohti aidosti oikeudenmukaista ja avointa verojärjestelmää konkreettisilla teoilla.

– Verotuksen avoimuus on uskottavan verojärjestelmän perusta. Mikäli verotuksestaan kertoo ajoissa avoimesti, ei mitään epäselvyyksiä tai kysymyksiä pitäisi silloin ilmetä esimerkiksi julkisuudessa. Sama pätee myös pääministeriin, jonka ei olisi tarvinnut puolustautua nyt nähdyllä tavalla, mikäli hän olisi kertonut alusta asti avoimesti omistuksistaan ja niiden verokohtelusta, Kiuru sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)