Verkkouutiset

”Ensi vaalikaudella budjettiraamit tulevat olemaan vielä tiukemmat”

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on huolissaan väestön eriarvoistumisesta ja erityisesti pienituloisten, toimeentulonsa kanssa kamppailevien lapsiperheiden sekä eläkeläisten asemasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Ei liene mikään salaisuus, että me olisimme mieluummin palauttaneet lapsilisien leikkauksen kuin korvanneet leikkausta lapsivähennyksellä, sanoi kansanedustaja Leena Rauhala kristillisdemokraattien ryhmäpuheenvuorossa välikysymyskeskustelussa eduskunnassa tiistaina.

– Sekään ei liene salaisuus, että kotihoidon tuen jakaminen isälle ja äidille lisää päivähoitopaikkojen tarvetta ja uusien laskelmien mukaan tuo 80-150 miljoonan euron lisäkustannukset, jotka tulisi mielestämme välttää. Meille takuueläkkeen korotus olisi käynyt paremmin, mutta eläkevähennyksen korotus on sekin hyvä ratkaisu, jatkoi Rauhala.

Rauhalan mukaan kristillisdemokraatit odottavat sote-esitykseltä paljon myös alueellisten ja sosiaalisten terveyserojen pienentämisessä.

Puolueen mukaan sosiaalihuollon syvenevä yhteistyö terveydenhuollon kanssa vapauttaa resursseja ja tuo säästöjä samoin kuin terveydenhuollon sisäinen integraatio.

– Näin voidaan ongelmat tunnistaa aikaisessa vaiheessa ja saada eriarvoistumisen kehityskulku katkeamaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa oikeinmitoitetulla ja oikea-aikaisella puuttumisella ja hoidolla.

Rauhala totesi, että ”ensi vaalikaudella budjettiraamit tulevat olemaan vielä tiukemmat”.

– Toivomme myös oppositiopuolueiden vastauksia, miten he tulevalla hallituskaudella säästävät kenties 3-5 miljardia euroa sosiaalisesti oikeudenmukaisesti siten, että ne eivät heikennä pienituloisten ja lapsiperheiden asemaa, peräsi Rauhala välikysymyksen tehneiltä keskustan ja vasemmistoliiton edustajilta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)