Verkkouutiset

Ex-komentaja kertoo IL:ssä rankan syyn: Tämän vuoksi Suomi ei liittynyt Natoon 1990-luvulla

Puolustusvoimain entisen komentajan mukaan Suomi kiersi 1990-luvulla Nato-jäsenyyden väärän viiteryhmän vuoksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Amiraali evp Juhani Kaskeala toimi puolustusvoimain komentajana 2001-2009. Häntä on haastateltu Iltalehden Nato-extralehdessä menneiden vuosikymmenten tapahtumista.

Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen 1990-luvulla sotilasliitto Natoon liittyi maita, jotka olivat kuuluneet Neuvostoliittoon tai Varsovan liittoon. Maat halusivat integroitua länteen ensin sotilaallisesti ja Euroopan unioniin toissijaisesti.

Kaskeala kuvailee Suomen tuolloisen ongelman tulleen esille brittien ulkoministeri Douglas Hurdin ehdotuksessa.

Hurd kysyi, eivätkö Suomi ja Ruotsi voisi ottaa Baltian maita vastuulleen. Samalla ulkoministeri totesi maiden olevan indefensable, mahdottomia puolustaa.

Naton itälaajentumisen arkkitehti ja entinen USA:n apulaisulkoministeri Ronald Asmus kaavaili Tanskaan Naton uutta johtoesikuntaa, jossa Suomi ja Ruotsi olisivat ottamassa vastuuta Baltian puolustuksesta.

Iltalehden mukaan presidentti Martti Ahtisaari oli sanonut USA:n ulkoministeri Warren Christopherille, että ehdotus ei ole realistinen eivätkä pohjoismaat voi taata Naton turvallisuutta. Suomi pelkäsi USA:n lipeävän pois Pohjois-Euroopasta ja teki väistöliikkeen, jossa jäämällä ulkopuolelle autettiin Baltian maiden liittymistä Natoon.

– Silloin oli sellainen henki, että Naton vanhat jäsenmaat olivat työntämässä Baltian turvallisuutta meidän kontollemme – että Suomi ja Ruotsi olisivat olleet Baltian turvallisuuden takaajia. Tämä käsitys varmasti vaikutti siihen, että Suomi ei halunnut liittyä Natoon, Juhani Kaskeala tiivistää.

Kaskeala kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä. Hänen mukaansa jäsenenä Suomi ei automaattisesti kantaisi vastuuta Viron tai muidenkaan Naton jäsenmaiden puolustuksesta, vaan panoksemme yhteiseen puolustukseen olisi keskittyminen oman alueen puolustamiseen, kuten Norja toimi kylmän sodan aikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)