Verkkouutiset

Keskustan Kaikkonen vauhdittaa Suomen ja Ruotsin yhteistyön syventämistä

Itämeren alueen turvallisuusympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosien aikana. Vakava turvallisuustilanne korostaa Pohjoismaiden välisen puolustusyhteistyön merkitystä, sanoo eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk.).
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Antti Kaikkosen mukaan yhdessä toimimalla vahvistamme parhaiten oman alueemme turvallisuutta.

– Lähin yhteistyökumppanimme on luonnollisesti Ruotsi. Meillä on samankaltainen arvomaailma ja turvallisuuspolitiikan perusratkaisu: molemmat EU:n jäseniä, mutta eivät Naton. Tässä tilanteessa keskinäistä yhteistyötä on syytä lisätä ja syventää. Perään tähän jo käynnissä olevaan ja sinänsä oikeansuuntaiseen yhteistyöhön lisää vauhtia, hän sanoi maanpuolustuskurssilla Tuusulassa tiistaina.

Hän viittaa Suomen ja Ruotsin pääministereiden Juha Sipilän (kesk.) ja Stefan Löfvenin kirjoitukseen, jossa he korostivat, että sotilaallinen liittoutumattomuutemme on uskottavaa eikä tarvetta turvallisuuspoliittisiin äkkikäännöksiin ole.

– Yhteistyötä etenkin Itämeren alueen turvallisuuden vahvistamiseksi on kuitenkin kehitettävä, Kaikkonen sanoi.

Hän totesi, että olemme sitoutumassa entistä vahvemmin maidemme väliseen tietojenvaihtoon, satamien ja lentotukikohtien käyttämiseen, yhteisharjoituksiin ja muuhun puolustuksen kannalta tärkeään yhteistyöhön.

– Osittain tämä edellyttää myös lakimuutoksia, joita on valmistelussa. Myös sotilaallisen avun antaminen on syytä tehdä jatkossa mahdolliseksi, jos sellainen tarpeelliseksi ja järkeväksi jossain tilanteessa katsotaan. Nykylainsäädäntömme estää esimerkiksi Ruotsin auttamisen mahdollisten sukellusveneiden etsinnässä.

Ukrainan kriisistä Kaikkonen totesi, ettei se vähentyneestä uutisoinnista huolimatta ole ohi.

On välttämätöntä, että kansainvälinen yhteisö aktiivisesti vaikuttaa siihen, että tulitauko pitää ja Minskin sopimus toimeenpannaan. Tämä olisi tie myös siihen, että EU:n ja Venäjän välisiä pakotteita voitaisiin ainakin osin purkaa ja jännitteet Euroopassa helpottaisivat, hän sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)