Verkkouutiset

Juhana Vartiainen: Punaisia mattoja Suomeen saapuville yrityksille

Kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.) herättelee keskustelua siitä, mitkä ovat Suomen mahdollisuudet menestyä maailmalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– On hyödyllisempää ajatella, miten me avaudumme maailmalle, kuin miten maailma avautuu meille. Suomen täytyy houkutella rohkeammin kansainvälistä työvoimaa ja yrityksiä maahan seuraamalla Pohjoismaiden esimerkkiä. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa maahanmuutto pitää talouskasvua yllä, Juhana Vartiainen totesi avatessaan bisnesfoorumi Northern Glow’n torstaina Oulussa.

– Ulkomaalaisten työllistyminen ei ole keneltäkään pois, vaan työtätekevien määrän kasvaessa myös talous laajenee. Meidän pitäisi levittää punaisia mattoja Suomeen saapuville ihmisille ja yrityksille, tiivistää Vartiainen.

Hänen mukaansa Ruotsissa esimerkiksi työllisyyden kasvu on 1,5 prosenttia, joista puolet tulee maahanmuuttajista.

– Maahanmuutto pitää kasvua yllä, ja sillä rahoitetaan myös hyvinvointipalveluja.

Vartiaisen mukaan Suomen pitäisi tehdä kaikkensa, jotta tänne olisi mahdollisimman helppoa tulla, niin yritysten kuin ihmisten.

– Maahamme luodaan kansainvälisyyden kautta arvokkaita yrityksiä, jotka verkostoituvat koko maailman kanssa. Maailmanvalloituksessa auttaa myös yritysten henkilökunnan monikulttuurisuus. Mitä monikulttuurisempi yritys, sitä paremmin yritykset onnistuivat valtaamaan vientimarkkinoita.

Vartiaisen mukaan tulevaisuudessa Euroopassa selviävät ne maat, jotka ovat houkuttelevia työikäisille nuorille.

– Meillä on Suomessa näivettymisen kierre: käsiparit vähenevät ja lait sekä normit ovat vanhentuneita. Tarvitsemme rajuja rakenteellisia reformi- ja ajattelutapojen uudistuksia. Olemme nyt osa kansainvälisiä päämarkkinoita, ja meidän on tehtävä Suomi kannattavaksi maaksi investoida, hän sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)