Verkkouutiset

Jatkuuko oikeistolinja? Janne Heikkinen kokoomusnuorten puheenjohtajaehdokkaaksi

Kempeleen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Janne Heikkinen lähtee tavoittelemaan kokoomusnuorten puheenjohtajuutta seuraavalle kaksivuotiskaudelle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uusi puheenjohtaja kansanedustajaksi valitun Susanna Kosken tilalle valitaan neuvoa-antavan jäsenäänestyksen pohjalta, jonka tulos julkistetaan liittokokouksessa marraskuussa Turussa.

Janne Heikkisen tukijat lähettivät tiistaina tiedotteen, jonka mukaan 220 kokoomusnuorta on ilmoittanut kannattavansa Heikkistä liiton tulevaksi puheenjohtajaksi. Adressi kattaa jäseniä Kokoomusnuorten jokaisesta piirijärjestöstä.

Adressin allekirjoittajat ”toivovat Heikkisen jatkavan Kokoomusnuorten oikeistolaista linjaa, sekä rakentavan toimivampaa yhteistyötä emopuolueen ja nuorisoliiton välillä”.

Kun viimeksi jäsenäänestyksessä annettiin 410 hyväksyttyä ääntä, 220 kokoomusnuoren tuki tekee Heikkisestä vahvan ennakkosuosikin. Toistaiseksi muita ehdokkaita ei ole kisaan ilmaantunut.

– Vasta 24-vuotiaana Kempeleen kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi valinta on meriitti, joka kertoo verkostoitumiskyvystä ja poikkeuksellisesta päämäärätietoisuudesta, toteaa Pirkanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Petri Rajala.

– Nuorisopolitiikassa on tärkeää pitää jalat maassa ja suhteellisuudentaju kunnossa. Jannen näytöt kunnallispolitiikasta ja nousu nuorella iällä valtuuston johtoon takaavat vastuullisen ja eteenpäinkatsovan linjan kokoomusnuorille, sanoo Espoon kaupunginvaltuutettu Henrik Vuornos.

– Kokoomusnuoret valitsevat uuden puheenjohtajan jäsenäänestyksellä, jonka tulos julkistetaan liittokokouksessa marraskuussa Turussa. Viime puheenjohtajakilpailussa annettiin yhteensä 410 hyväksyttyä ääntä, joten menestymisen edellytykset ovat erinomaiset tällä tukijapohjalla, hehkuttaa Heikkisen kampanjapäällikkö Mikko Laakso.

– Myös Kokoomusnuorten järjestöllinen kehittäminen ja kuntavaalien 2017 onnistuminen nuorilta ehdokkailta vaatii järjestöltä yhtenäisyyttä sekä yhteen hiileen puhaltamista. Suomen vaikutusvaltaisinta poliittista nuorisojärjestöä tulee johtaa arvojen ja tekojen kautta. Pyrin tekemään kaikkeni sen eteen, että kaikki jäsenet kokisivat minut liittoa yhdistävänä ehdokkaana., maalailee puheenjohtajaehdokas Janne Heikkinen.

Heikkinen oli ehdolla kevään eduskuntavaaleissa keräten Oulun vaalipiiristä ensikertalaisena 2293 ääntä. Nykyinen puheenjohtaja, kansanedustaja Susanna Koski jatkaa tehtävässä vuoden 2015 loppuun.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)