Verkkouutiset

Jaakonsaari Demokraatissa: Suomen on oltava osa EU:n Venäjä-linjaa

SDP:n europarlamentaarikon mukaan myös Suomessa olisi tärkeää ymmärtää, ettei Suomi ole irrallaan EU:n Venäjä-politiikasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan parlamentin jäsen Liisa Jaakonsaari (sd.) ihmettelee Demokraatti-lehdessä kannanottoja, joissa on haluttu Suomen irtautumista EU:n Venäjä-pakotteista.

”Suomi on EU:n aktiivijäsen ja sen tulee olla aktiivisesti mukana muotoilemassa toteutettavaa unionin Venäjä-politiikkaa. Mielestäni esimerkiksi keskustan Juha Sipilän lausunnot ovat aivan hämmästyttäviä, että Suomen pitäisi irtautua EU:n Venäjää kohtaan määrittämästä pakotelinjasta”, Liisa Jaakonsaari sanoo.

Hänen mukaansa ”unionin täytyy pystyä tarvittaessa sanomaan suorat sanat Kremlille”.

Jaakonsaari ihmettelee myös tuoreen eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakan (kok.) lausuntoja kaupasta EU:n ulkopolitiikan keskiössä.

”Jos ulkopolitiikan perusta ei olisi arvoissa, vaan vain kaupassa, voisimme kaikki saman tien unohtaa yhteisen ulkopolitiikkamme ja ryhtyä kilpajuoksuun vaikkapa Keski-Aasian kaasu- ja energiavarannoista”, Jaakonsaari toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)