Verkkouutiset

Kun Suomi karkotti 11 Venäjän diplomaattia – IL kertoo kohutapauksen salatun taustan

Venäläisvakoojien joukkokarkotus liittyi Suomen länsi-integraatioon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iltalehti kertoo löytäneensä tietoa vuonna 1992 tehdystä venäläisvakoojien joukkokarkotuksesta, joka oli osa Suomen länsi-integraatiota. Tiedot löytyivät tällä viikolla avautuneiden vuoden 1992 valtiosalaisuuksien joukosta eli ulkoministeriön asiakirja-arkistosta.

Talvella vuonna 1992 Supo, presidentti Mauno Koivisto sekä pääministeri Esko Aho ja kaksi muuta keskustaministeriä heittivät vaivihkaa ulos Suomesta yksitoista venäläisdiplomaattia, jotka olivat aiemmin urallaan sotkeutuneet vakoiluun tai muuhun tiedusteluun. Supo ilmoitti tuolloin Venäjän suurlähetystön päällikölle, suurlähettiläs Juri Derjabinille sekä KGB:n viimeiselle Helsingissä toimineelle residentille eli asemapäällikkö Felix Karasoville, että yhdentoista venäläisdiplomaatin on lähdettävä Suomesta.

Tapaus on Suomen sodanjälkeisen ajan suurin diplomaattikarkotus. Yleensä Suomi on karkottanut yhden tai kaksi diplomaattia vuodessa.

Kaikki poistumaan määrätyt diplomaatit olivat aiemmin karkotettu myös jostakin muusta maasta. Karkotuksen syynä oli tavallisesti jokin vakoilujuttu.

Supon päällikkö Eero Kekomäki ja presidentti Koivisto olivat päättäneet tehdä suursiivouksen Helsingin vakoojapiireihin. Kekomäen mukaan todellisen, painavimman päätöksen karkotuksista teki presidentti Koivisto. Aloitteen oli tehnyt Supo, joka oli koonnut listan ja laatinut päätösehdotuksen.

Joukkokarkotukselle antoivat hallituksen hyväksynnän pääministeri Esko Aho, sisäministeri Mauri Pekkarinen ja ulkoministeri Paavo Väyrynen – kaikki keskustaministereitä. Pekkarisen mukaan ministerikolmikko hyväksyi joukkokarkotuksen yksimielisesti.

Tavat ovat tuon jälkeen muuttuneet. Nykyisen menettelytavan mukaan Supon päällikkö ilmoittaa karkotuksesta Venäjän tiedustelupalvelun residentille.

Venäjä ei hyväksynyt vuoden 1992 joukkokarkotusta erityisesti kahden diplomaatin, Petr Lillenurmin ja Igor Bondinin kohdalla.

Bondin oli lähetysneuvos ja konsuli, joka oli tullut Suomeen vuonna 1991. Hänet oli karkotettu Norjasta. Lillenurm oli lähetystöneuvos, joka oli Suomessa kolmatta kertaa. Kanada oli karkottanut hänet vuonna 1978, kun Kanadan tiedustelupalvelu oli paljastanut Neuvostoliiton yrityksen päästä lahjomalla käsiksi Kanadan vastavakoilun salaisuuksiin.

Venäjän ulkoministeriön edustaja uhkaili, että Venäjän presidentin Boris Jeltsinin heinäkuuksi suunniteltu Suomen-vierailu voi saada ikävän sävyn, jos Suomi ei peru kahta poistumiskehotusta.

Lopulta ulkoministeriö vetosi Supoon, ja Lillenurm sai jäädä Suomeen. Hän poistui kautensa päättyessä loppuvuodesta 1995 tai alkuvuodesta 1996.

Vakoojien joukkokarkotus tehtiin hiljaisuudessa ilman julkisuutta. Suomi ei ole tiettävästi koskaan sodan jälkeen tiedottanut julkisesti karkotuksistaan.

Kekomäen edeltäjä Seppo Tiitinen ei suoralta kädeltä torjunut muualla kärynneitä venäläisvakoojia vaan poltettujen sallittiin tulla Suomeen diplomaatin töihin suurlähetystöön, kaupalliseen edustustoon tai konsulaattiin. Menettelytapa poikkesi muista länsimaista, jotka eivät sallineet sitä, että aiemmin karkotetut päästetään jatkamaan uraansa uudessa asemapaikassa.

Tiitinen on perustellut politiikkaansa tarkoituksenmukaisuussyillä. Vastavakoilu säästi voimiaan, kun etsivät pystyivät keskittymään niihin, jotka entuudestaan tiedettiin epäilyttäviksi.

Vuoden 1992 joukkokarkotus oli Suomelle lännen asettama koe. Poliisineuvos Kekomäen mukaan karkotukset tehtiin siksi, koska Suomi päätti ryhtyä noudattamaan läntisten tiedustelupalveluiden tapoja.

Mauri Pekkarinen muistelee, että Supo oli pyrkimässä eurooppalaiseen tiedusteluklubiin.

Kekomäki oli alkanut ajaa Suomea mukaan niin kutsuttuun Bernin klubiin, joka on läntisen Euroopan turvallisuuspalveluiden päälliköiden yhteenliittymä. Se sovittaa yhteen turvallisuusuhkien torjuntaa.

Läntinen klubi vaati jäseniltään läntisten tapojen noudattamista eli Suomen piti luopua Tiitisen ajan löysästä politiikasta.

Supo hyväksyttiin tiedustelijoiden Bernin klubiin Tanskan ehdotuksesta loppuvuodesta 1992. Jäsenyys alkoi seuraavan vuoden alussa. Kaksi vuotta myöhemmin Suomi hyväksyttiin Euroopan unioniin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)