Verkkouutiset

”Perussuomalaisten kansanedustajalta varsinainen jytky ja pyllistys palkansaajille”

Kansanedustaja Lauri Ihalainen (sd.) hämmästelee kansanedustaja Kaj Turusen (ps.) kommentteja luottamusmiehistä eduskuntakeskustelussa keskiviikkona.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

─ Eilisessä palkkaturvaa käsittelevässä eduskuntakeskustelussa tuli ilmoille lausuttua perussuomalaisten kansanedustaja (Kaj) Turusen suulla varsinainen jytky ja pyllistys palkansaajille ja tärkeätä yhteistyötä työpaikoilla tekeville luottamusmiehille. Turunen sanoi, että ”vaatimus luottamusmiehistä neuvotteluosapuolina jäykistää työmarkkinoita ja hyvää paikallista sopimuskulttuuria”. Eli parempi paikallisen sopimisen kulttuuri syntyisi Turusen mielestä ilman työntekijöiden valitsemaa luottamusmiestä, Lauri Ihalainen tulkitsee.

Hän sanoo, ettei ole koskaan tavannut menestyviä ja hyvän tuloksen yrityksiä, joissa luottamusmies koettaisiin haitakkeeksi Turusen kuvailemalla tavalla.

─ Päinvastoin viisaat ja menestyvät yritykset kokevat luottamusmiehet kumppaneiksi selvitä yhdessä ja henkilöstä arvostaen, Ihalainen sanoo.

─ Tällainen puheenvuoro kansanedustaja Turuselta oli mielestäni harkitsematon työpaikkojen arjen puurtajille – luottamusmiehille. Tällaisilla puheilla sydän on duunareille kylmettynyt.

Ihalainen muistuttaa, että kilpailukykysopimuksessa sovittiin selviytymislausekkeesta ja muutoinkin paikallisen sopimisen kehittämisestä.

─ Työmarkkinaosapuolet yhdessä korostavat paikallisen sopimisen edellyttävän luottamuksellista yhteistyötä ja muun muassa selviytymislausekkeen käyttöönoton tarpeesta neuvotteluun luottamusmiesten kanssa, Ihalainen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)