Verkkouutiset

Lauri Ihalainen: Osa yritystuista ei tue innovaatiota, kasvua tai työllisyyttä

Sdp:n Lauri Ihalaisen mielestä olisi perusteltua muuttaa yritystukien painopistettä vahvistamalla tutkimus-, tuotekehitys- ja innovaatiotukia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tehtyjen selvitysten perusteella osa yritystuista on Lauri Ihalaisen mukaan säilyttäviä, ei uudistavia, eivätkä ne tue innovaatioita, kasvua tai työllisyyttä.

– Kansainvälisten selvitysten perusteella erityisesti pk-sektorin tutkimus- ja kehitystoimiin suunnatuilla tuilla saavutetaan paras vaikutus. Pidemmän aikavälin tavoitteena – ei kertaheitolla – tulee olla yritystukien määrän karsiminen ja yritystuki- ja verojärjestelmien yksinkertaistaminen, Ihalainen toteaa tiedotteessaan.

Yritystukipolitiikassa on hänen mielestään tarve siirtää painopistettä reippaasti tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotukiin.

– Niillä koulutuspanostusten ohella luodaan osaamisperusteisia kasvun mahdollisuuksia. Tähän tavoitteeseen sopivat erittäin huonosti tutkimus- ja koulutusleikkaukset sekä Tekesin rahoituksen tuntuvat leikkaukset, Ihalainen muistuttaa.

SDP pitää myös perusteltuna, että palkkatukirahoituksesta huolehditaan. Palkkatuettu työ ei SDP:n mukaan aina johda pysyvään työllistymiseen, mutta sen avulla voidaan estää syrjäytymistä ja parantaa ihmisen valmiuksia päästä takaisin työmarkkinoille.

Ihalainen toivoo hallituksen tarttuvan näihin esityksiin syksyn budjettiriihessään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)