Verkkouutiset

SAK:n Huutola epäilee: Vaikeaa tilannetta käytetään tekosyynä ideologisten tavoitteiden ajamiseen

SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola (vas.) painottaa ammattiyhdistysliikkeen valmiutta tehdä yhteiskuntasopimus.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Matti Huutolan mukaan se edellyttää kuitenkin aidon tasapainon etsimistä työntekijöiden ja työantajien tavoitteiden välillä.

– Työnantajien tulee noudattaa työsuhteen vähimmäisehtoja. Reilun pelin sääntöjen on vallittava työmarkkinoilla, hän korosti Salossa vappuna.

Huutola kuitenkin ilmoitti epäilevänsä, että Suomen vaikeaa taloudellista tilannetta käytetään nyt tekosyynä puhtaasti ideologisten tavoitteiden ajamiseksi.

Hänen mukaansa erityisesti kokoomuksen ja keskustan sekä Suomen Yrittäjien piiristä on tullut esityksiä työntekijän suojan purkamiseksi ja päätäntävallan siirtämiseksi yrityksiin.

– Kun kaikesta päätetään yritystasolla, murtuu työehtojen yleissitovuus ja palkansaaja on yksin neuvottelemassa yrityksen johdon kanssa, Huutola varoitti.

– Taloutta ei saada nousuun työntekijöitä ja ay-liikettä kyykyttämällä, vaan vahvistamalla vientiteollisuutta ja kasvun tekijöitä, Huutola sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)