Verkkouutiset

SDP:n Jukka Gustafssonin mukaan hallitus sivuutti opposition ammattikoulu-uudistuksessa

Kansanedustaja Jukka Gustafssonin mukaan ammattikoulureformi olisi voitu hyväksyä yksimielisesti, jos muutama asia olisi korjattu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n Jukka Gustafssonin mielestä hallituspuolueilla ei ollut halua korjata ammattikoulureformin ”valuvikoja” eduskuntakäsittelyn aikana.

Gustafsson on entinen opetusministeri. Hänen mukaansa uudistus olisi voitu hyväksyä yksimielisesti muutaman perusteellisesti tärkeän asian korjaamisella.

– Ilmoitimme lain valiokuntakäsittelyn aikana halumme sopia korkeammasta perusrahoituksen tasosta niin opetusministerille kuin sivistysvaliokunnan hallituspuolueiden edustajille, Gustafsson toteaa tiedotteessaan.

Hän soimaa hallitusta siitä, ettei opposition näkemyksiä otettu asiassa huomioon.

– Sinänsä oikeat koulutuksen kehittämistavoitteet olisivat ansainneet laajan parlamentaarisen tuen, joka eduskunnalta olisi ollut saatavissa. Miksi ei haluttu oikeasti neuvotella ja sopia, vaan runnottiin tällä tavalla läpi hallituspuolueiden kertaalleen – jo ennen valiokuntakuulemisia – sopimaa esitystä, Gustafsson kysyy.

Perusrahoitusosuuden noston ohessa olisi Gustafssonin mielestä tullut huomioida uudistuksen tuomat lisäkustannukset. Hän huomauttaa Kuntaliiton arvioineen niiden kohoavan jopa 84 miljoonaan euroon. Myös lähiopetuksen turvaaminen olisi Jukka Gustafssonin mukaan ollut tärkeä saada lakiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)