Verkkouutiset

Google Trends: Stubb ja Sipilä tasoissa, yksi puoluejohtaja unohtunut täysin

Antti Rinnettä koskevia nettihakuja tehdään niin vähän, että hakurobotin viisari ei värähdä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Google Trends -palvelun mukaan puoluejohtajat Alexander Stubb (kok.) ja Juha Sipilä (kesk.) ovat netinkäyttäjien mielestä lähes yhtä kiinnostavia. Stubbia koskevia Google-hakuja tehdään neljän suurimman puolueen johtajista eniten, ja niitä kuvaa indeksiluku 95, mutta Sipilä-hakuja on lähes yhtä paljon. Hänen indeksilukunsa oli keskiviikkona 93.

Kolmanneksi kiinnostavin puoluejohtaja on perussuomalaisten Timo Soini indeksiluvulla 66.

Sen sijaan SDP:n Antti Rinne on kadonnut Google-hauista. Hänen indeksilukunsa on pudonnut nollaan.

Verkkouutisten vertailu koskee keskiviikkoa ja siinä otetaan huomioon seitsemän päivän aikana tehdyt Google-haut. Verkkouutiset vertaili puoluejohtajien sukunimellä tehtyjä Google-hakuja.

Google Trends -palvelu kertoo kuinka paljon hakuja tietyillä hakusanoilla on tehty. Se ei kerro todellisia hakumääriä vaan antaa hakusanojen keskinäiset suhdeluvut.

Google-hauilla pystyttiin ennen viime eduskuntavaaleja ennustamaan perussuomalaisten menetys melko hyvin. Myös Soini henkilökohtainen suosio näkyy hakujen lisääntymisinä vaalien aikaan.

Rinnettä koskevat haut lisääntyivät merkittävästi viime keväänä, kun hän tavoitteli SDP:n puheenjohtajuutta. Jutta Urpilaista koskevia hakuja tehtiin selvästi vähemmän. Urpilainen hävisi kisan Rinteelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)