Verkkouutiset

SDP:n Filatov: Omaehtoiseen koulutukseen pääsyä helpotettava

Omaehtoiseen koulutukseen pääsyn helpottaminen auttaisi työttömiä löytämään henkilökohtaisista tarpeistaan lähtevää koulutusta, esittää kansanedustaja Tarja Filatov.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Tarja Filatovin (sd.) mukaan omaehtoiseen koulutukseen pääsyn helpottaminen olisi erityisen tärkeää rakennemuutospaikkakunnilla.

– Microsoft ja Talvivaara/Terrafame -uutiset eivät ole jättäneet ketään kylmäksi. Hallitus ei silti luvannut lisää voimavaroja työttömien avuksi. Molemmilta yrityksiltä pitää vaatia osallistumista kriisin jälkihoitoon. Panos voi olla rahaa, koulutusta, uuden yrittäjyyden tukea, mitä tahansa joka auttaa ihmisiä ja alueita eteenpäin, esittää Filatov.

Filatovin mukaan työttömyyden kasvot ovat moninaiset. Näkyvien ja isoja otsikoita ja huolta nostavien rakennemuutosten rinnalla kulkee näkymättömämpi rakennemuutos, jossa ihmiset menettävät yksitellen tai pienissä porukoissa työpaikkansa.

– Heidän avukseen hallitus ei kutsu koolle kriisikokouksia eikä vaadi yrityksiltä tukipaketteja. Myös he tarvitsevat sillanrakennuspalikoita päästäkseen menetetystä työpaikasta uuteen työhön.

Työttömän mahdollisuus päästä opiskelemaan omaehtoisesti työttömyysturvan varassa on hyvä keino auttaa ihmistä hädässä eteenpäin. Nykyisin koulutukseen pääsy on rajoitettua ja kriteerien toimeenpano vaihtelee alueittain.

– Rakennemuutoksessa tietyn toimialan työpaikat vähenevät, siksi uudelleenkoulutus ja täydennyskoulutus on avain uuteen työhön. Myös korkeasti koulutetut tarvitsevat täydennystä ammattitaitoonsa ja tässäkin yksi hyvä keino on omaehtoinen koulutus, muistuttaa Filatov.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)