Turun yliopistossa tarkastettava väitöskirja luotaa integraatiomyönteisten etujärjestöjen linjoja ja toimintaa ennen Suomen EU-jäsenyyttä.
‒ Suomen jäsenyys Euroopan unionissa vuonna 1995 on ollut tärkein ulkopoliittinen päätös toisen maailmansodan jälkeen. Se ei ollut pelkästään presidentti Mauno Koiviston ensisijaisesti turvallisuuspoliittinen ratkaisu tai Esko Ahon (kesk.) hallituksen hanke. Se oli mitä suurimmassa määrin myös etujärjestöjen yhteinen ponnistus, Olli Korhonen toteaa väitöstiedotteessaan.
Väitöstutkimus korostaa, että sekä elinkeinoelämän etujärjestöt että palkansaajakeskusjärjestöt jatkoivat 1980- ja 1990-luvuilla integraatiopolitiikkansa pitkää linjaa ja ajoivat määrätietoisesti tiiviimpää osallistumista Länsi-Euroopan integraatioon. Etujärjestöjen saumaton integraatioyhteistyö huipentui voitokkaassa vaalikampanjassa EU-kansanäänestyksen alla.
Korhonen toteaa, että virkistyttyään 1980-luvun puolivälissä länsi-integraatio palasi verraten samanaikaisesti etujärjestöjen toimintaan.
Elinkeinoelämän etujärjestöjen ja palkansaajakeskussaajajärjestöjen integraatiopolitiikassa taloudelliset tavoitteet olivat keskeisiä. Järjestöt pyrkivät turvamaan yrityksille kunnon kilpailuaseman, erityisesti suhteessa ruotsalaisyrityksiin.
‒ EU-jäsenyyden turvallisuuspoliittiset ulottuvuudet olivat etujärjestöille toissijaisia, mutta eivät merkityksettömiä, Korhonen toteaa.
Merkittäviä muutoksia Suomen elinkeinoelämässä
‒ Kymmenvuotisjakso vuoden 1984 Luxemburgin julistuksesta kansanäänestyssyksyyn 1994 oli historian käännevaihe. Euroopan poliittinen järjestelmä mullistui Neuvostoliiton ja koko itäblokin kadotessa, Korhonen sanoo.
Suomen elinkeinoelämässä tapahtui merkittäviä muutoksia, kun länsi-integraatiokehityksen kanssa samanaikaisesti suomalainen elinkeinoelämä kansainvälistyi voimakkaasti, idänkauppa hiipui, teknologian merkitys tuotantoelämässä kasvoi ja viennin rakenne muuttui.
Bulkkituotteiden viejämaa muuttui korkean teknologian viejäksi.
‒ Kehitys kiteytyi Suomen valtiontalouden vertauskuvaksi nousseessa Nokia-yhtiössä. Nokia ja muut erityisesti vientikauppaa käyneet yritykset tarvitsivat pidemmälle menevää integraatiota. Suuryritysten vaikutus etujärjestöjen ja koko valtakunnan integraatiopolitiikkaan oli ilmeinen, Korhonen toteaa.
Jäsenyyspäätös poikkesi aiemmista integraatiopäätöksistä
Tutkimuksen mukaan kaksivaiheinen EU-jäsenyyspäätös poikkesi merkittävästi Suomen aiemmista integraatiopäätöksistä.
‒ Enää ei riittänyt, että tasavallan presidentti kannatti ratkaisua, vaan kansa oli saatava integraatiotavoitteiden taakse. Kun ulkopoliittinen johto oli päättänyt hakea Euroopan unioniin, äänestäjät saivat päättää jäsenyydestä. Etujärjestöt vaikuttivat molempiin vaiheisiin, usein julkisuuden kautta ja keskenään yhteistyössä.
Korhonen toteaa, että huolimatta pitkäjänteisestä työstä länsi-integraation puolesta matalan politiikan tasolla, etujärjestöt noudattivat julkisuudessa virallista ulkopolitiikkaa, korkeaa politiikkaa. Neuvostoliiton linjauksia seuraillut, varovaiseksi luonnehdittu ulkopolitiikka muodosti kehykset matalalle politiikalle aina syksyyn 1991 saakka.
Integraatiomyönteiset Eurooppa-ryhmät olivat uusi ilmiö
Väitöstutkimus nostaa esille myös sen, että etujärjestöjen integraatioyhteistyötä tekivät muutkin kuin työmarkkinaosapuolet: myös Keskuskauppakamari ja elinkeinoelämän etujärjestöjen yhteistoimintaorganisaatiot edistivät etujärjestöjen integraatiotavoitteita.
Lisäksi vakiintuneiden etujärjestöjen rinnalla niin sanotut Eurooppa-ryhmät olivat nostamassa integraatiota julkiseen keskusteluun.
‒ Ryhmät työskentelivät tavoitteellisesti integraation ja viime kädessä EU-jäsenyyden puolesta. Integraatiomyönteiset Eurooppa-ryhmät olivat uusi ilmiö, sillä 1970-luvulla vastaavat toimijat vastustivat EEC-vapaakauppasopimusta. Keskeisistä etujärjestöistä vain maataloustuottajien keskusjärjestö MTK vastusti Euroopan unioniin liittymistä, Korhonen sanoo.
VTM, VT, eMBA Olli Korhosen väitöskirja Integraatiomyönteisten etujärjestöjen linjat ja toiminta ennen Suomen EU-jäsenyyttä tarkastetaan perjantaina 25. elokuuta Turun yliopistossa.
