Verkkouutiset

Ekonomit siirtäisi työajoista sopimisen työpaikoille

Suomen Ekonomien työmarkkinajohtaja Riku Salokanteleen mukaan työpaikoille pitäisi työaikalakiuudistuksessa antaa laajemmat valtuudet sopia työaikakäytännöistä joustavasti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Riku Salokanteleen mukaan lain ja työehtosopimusten ei pitäisi rajoittaa luottamusmiehen tekemää paikallista sopimusta.

– Osapuolten niin halutessa tulisi heille antaa mahdollisuus sopia esimerkiksi työehtosopimuksen kirjauksia vapaammin, hän esittää.

Tietyt reunaehdot on kuitenkin edelleen oltava, esimerkiksi työaikadirektiivin pakottavat määräykset on huomioitava paikallista sopimusta tehtäessä.

Salokannel toteaa, että Ekonomien ehdotuksessa korostuu lisäksi perälaudan merkitys: jos työpaikalla ei päästä sopimukseen tai se irtisanotaan, noudatetaan työehtosopimuksen tai työaikalain määräyksiä.

Salokanteleen mielestä paikallinen sopiminen pitäisi tehdä mahdolliseksi laajasti myös niille aloille, joissa ei ole työehtosopimusta. Tällöin luottamusvaltuutettu solmisi puitesopimuksen, johon jokainen työntekijä voisi halutessaan liittyä tai siitä erota.

Kaikkein joustavimmin paikallinen sopiminen tapahtuu Salokanteleen mukaan neuvoteltaessa luottamusmiehen kanssa.

– Silloin sopimus sitoo kaikkia hänen edustettaviaan ja sitä voidaan olosuhteiden muuttuessa päivittää, hän sanoo tiedotteessaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)