Verkkouutiset

IS: Sdp:n Antti Rinteellä kaksi vanhaa rahasotkua

Sdp:n puheenjohtajaksi pyrkivän Antti Rinteen taannoisissa raha-asioissa on ollut epäselvyyksiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sdp:n puheenjohtajaehdokas, ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne toteaa Ilta-Sanomissa, ettei häntä ole koskaan syytetty, tutkittu tai tuomittu mistään.

IS:n mukaan lehti kertoi 2005, että Antti Rinne oli joutunut aiemmin eroamaan AKT:n lakimiehen paikalta. Hänen kerrottiin laskuttaneen samoista työmatkoista kahteen kertaan.

Antti Rinteen mukaan kyse oli ollut huolimattomuudesta ja noin 1 000 markan summasta. AKT:n silloinen puheenjohtaja muisteli myöhemmin Suomen Kuvalehdessä, että kyse oli noin 10 000 markasta.

Toisessa tapauksessa Rinne oli toiminut lohjalaisessa taloyhtiössä isännöitsijänä. SK kertoi hänen jättäneen vuoden ajalta tositteet palauttamatta ja maksaneen oman puhelinlaskunsa taloyhtiön kassasta. Rinteeltä karhuttiin 25 000 markan vahingonkorvaukset.

Antti Rinne toteaa nyt, etteivät menneet ole ”mitään salaisuuksia”.

Poliittisen historian professori Timo Soikkanen katsoo IS:ssa, ettei taannoisilla rahasotkuilla olisi niin suurta merkitystä, ellei Rinne puheenjohtajaehdokkaana ehkä pyrkisi samalla valtiovarainministeriksi. Rinne on väläyttänyt mahdollisuutta, että Jutta Urpilainen jatkaisi valtiovarainministerinä,

Helsingin Sanomien mukaan Rinnettä kannattaa 45 prosenttia kantansa ilmoittaneista Sdp:n puoluekokousedustajista. Jutta Urpilaisella on 31 prosentin tuki.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)