Verkkouutiset

Timo Soini uskoo tiedustelulain menevän läpi nopeutetulla menettelyllä

Valmisteilla olevan tiedustelulainsäädännön tavoitteena on tuottaa valtiojohdolle tilannekuvatietoa ja ennakkovaroituksia erilaisista uhkista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ulkoministeri Timo Soinin (uv.) mukaan tiedustelulaki pitää saada ehdottomasti läpi tällä vaalikaudella.

– Olen ollut sitä mieltä jo pitkään. Minä uskon, että se tulee menemään läpi aika nopealla aikataululla ja nopeutetulla menettelyllä. Asioista on sovittava ja ne pitää esittää kestävällä tavalla siten, että ihmisten tietty yksityisyys säilyy, Timo Soini sanoi Suomen suurlähettiläskokouksessa Helsingissä.

Turun puukotustapaukset ovat herättäneet niin viranomaiset kuin poliitikotkin vaatimaan tiedustelulainsäädännön pikaista viemistä maaliin. Esitys tiedustelulaista on tulossa eduskunnan käsittelyyn syksyllä.

Eniten poliittista närää tiedustelulaissa on herättänyt se, että sen säätäminen vaatii viestisalaisuuden osalta muutoksia perustuslakiin.

Hallitus haluaisi tehdä ne jo tällä vaalikaudella eli käyttää nopeutettua menettelyä. Asia olisi ensin julistettava kiireelliseksi eduskunnassa viiden kuudesosan enemmistöllä. Sitten siitä päätettäisiin kahden kolmasosan enemmistöllä.

– Ei tässä tarvita mitään urkintayhteiskuntaa. Tässä tarvitaan sellainen yhteiskunta, jossa viranomaisilla on välineet puuttua niiden henkilöiden toimintaan, johon pitää puuttua. Mutta siten, että kaikkien ihmisten sähköposti- ja tekstiviestejä ei tarvitse urkkia.

Valmisteilla olevan tiedustelulainsäädännön tavoitteena on tuottaa valtiojohdolle tilannekuvatietoa ja ennakkovaroituksia lakiesityksissä luetelluista uhkista.

Tiedustelulain tarvetta on perusteltu ennen kaikkea sillä, että Suomen viranomaisilta puuttuu tällä hetkellä sellaiset mahdollisuudet, jotka muilla on ollut jo pitkään. Jotkut ovat kuvanneet Suomen olevan kymmenen tai kaksikymmentäkin vuotta muita jäljessä. Esimerkiksi ulkomaantiedustelua ei voida tällä hetkellä tehdä.

Suomelta puuttuu kyvyt kohdennettuun tietoliikennetiedusteluun, tietojärjestelmätiedusteluun ja henkilötiedusteluun.

Suomen ulkomaanedustustojen päälliköt kokoontuvat vuosittaiseen tapaamiseensa Helsingissä. Suurlähettiläskokous järjestetään ma 21.- ke 24.8.2017 Eduskunnan lisärakennuksen Pikkuparlamentin auditoriossa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)