Verkkouutiset

Juha Sipilä puolustaa Harry Harkimon nimitystä HS:lle: Nimitys kuului minulle

Pääministerin mukaan hän sai kokoomuksen eduskuntaryhmältä kolme nimeä tehtävään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtion omistajaohjauksesta vastaava pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo Helsingin Sanomille tehneensä Veikkauksen hallituksen henkilövalinnat itse. Nimitys kuului Sipilän mukaan hänelle omistajaohjausministerinä.

Juha Sipilän mukaan hän sai kokoomuksen eduskuntaryhmältä kolme nimeä, joista hän päätyi nimittämään kansanedustaja Hjallis Harkimon. Sipilä sanoo kertoneensa päätöksestä eduskuntaryhmälle etukäteen ja tarjonneensa samalla mahdollisuutta muuttaa ryhmän kantaa.

– Olen tehnyt sen [päätöksen] ihan itse, en ole halunnut vastuuta pakoilla, hän sanoo Helsingin Sanomille.

Asiaa niin ikään HS:lle kommentoineen kansanedustaja Timo Heinosen mukaan hän oli kokoomuksen eduskuntaryhmän esitys Veikkauksen hallitukseen. Heinosen mielestä Harkimon olisi pitänyt kieltäytyä tehtävästä.

Sipilän toiminta on herättänyt ihmetystä myös SDP:ssä. Demareita Veikkauksen hallituksessa edustaa kansanedustaja Jutta Urpilainen, joka on puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan hyvä henkilö tehtävään.

Antti Rinnettä kuitenkin ärsyttää Helsingin Sanomien mukaan Sipilän menettely asiassa, sillä pääministeri ei kysynyt SDP:n puoluejohdon kantaa asiaan.

Lue lisää:

Näin Hjallis Harkimo vastaa ihmettelyyn Veikkaus-nimityksestään – ”en ymmärrä enää mitään”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)