Verkkouutiset

SK: Paula Lehtomäki Helsingistä ehdolle

Entinen ministeri, kansanedustaja Paula Lehtomäki (kesk.) vaihtaa vaalipiiriä jo toistamiseen, kertoo Suomen Kuvalehti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hän kertoo perjantain lehdessä olevansa ”aikeissa pyrkiä ehdolle Helsingin listalle”.

Ensimmäistä kertaa Paula Lehtomäki valittiin eduskuntaan vuonna 1999 Oulun vaalipiiristä. Vuonna 2011 hän vaihtoi vaalipiirinsä Uudellemaalle, ja tuli valituksi. Lehtomäki asuu Lounais-Sipoossa, joka on liitetty osaksi Helsinkiä.

Lehtomäki on toiminut kahteen otteeseen ministerinä, ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä Anneli Jäätteenmäen (kesk.) ja sen lyhyeksi jäänyttä kautta jatkaneessa Matti Vanhasen (kesk.) ensimmäisessä hallituksessa sekä Vanhasen toisessa hallituksessa ympäristöministerinä.

Lehtomäki joutui arvostelun kohteeksi ympäristöministeriaikanaan ja sen jälkeen johtuen jätevesiasetuksesta.

Lehtomäki toimii myös Suomi-Venäjä-Seuran puheenjohtajana.

Tällä hetkellä keskustan ainoa helsinkiläisedustaja Arkadianmäellä on Terhi Peltokorpi, joka siirtyi tehtävään Mari Kiviniemen jätettyä eduskunnan siirtyessään OECD:n apulaispääsihteeriksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)