Verkkouutiset

SDP:n Krista Kiuru liikenneyhtiöstä: Anne Bernerin esittämä taikasauva ei toimi

Kansanedustaja arvelee, että liikenneministerin kaavailemassa yhtiömallissa liikenteen käyttäjät maksaisivat todennäköisesti uudet resurssit.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n kansanedustaja Krista Kiurun mukaan liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) johdolla laadittu liikenneverkon yhtiöittämisselvitys maan hallitukselle antaa ymmärtää, että liikenneverkkoyhtiön perustaminen johtaisi lisääntyviin resursseihin.

– Yhtiön perustaminen ja sitä kautta liikenteen avaaminen markkinoille ei ole mikään taikatemppu, jolla loihditaan liikenteeseen lisää rahaa. On käsittämätöntä uskotella, että samalla kun väyliin laitettaisiin lisää rahaa, kenenkään maksut eivät siitä huolimatta kasvaisi. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, Kiuru toteaa tiedotteessaan.

Kiurun mukaan suuremmalla lainanotolla voidaan saada resursseja lisää kyllä, mutta lainatkin tulevat aina lopulta maksettavaksi. Hän muistuttaa, että lainanotto on yhtiölle myös kalliimpaa kuin valtiolle. Kiuru arvelee, että Bernerin kaavailemassa yhtiömallissa uudet resurssit maksaisi todennäköisimmin liikenteen käyttäjä.

Kiuru muistuttaa, että hallituksen keskeisenä tavoitteena oli laittaa selvitys liikkeelle sen selvittämiseksi, miten liikenneinvestointeja voitaisiin tehdä ilman, että ne ovat jatkossa osa julkista taloutta. Tänään julkistettu selvitys ei anna Kiurun mukaan mitään tietoa siitä, toteutuisiko tavoite.

– Näyttäisi siltä, että yhtiön toiminta olisi suurella todennäköisyydellä yhtälailla osa julkista taloutta, vaikka muuta vihjataan. Ratkaisevaa ei ole vaadittu muutos, että liikenteen pääluokka siirrettäisiin valtion talousarviosta erillisyhtiöön ja sen tilinpito järjestettäisiin liiketaloudellisin periaattein. Alijäämä- ja velkatarkastelu tehtäisiin kuitenkin aina kansantalouden tilinpidon mukaan ihan samalla tavalla kuin valtion budjetin tapauksessa.

Kun maamme alijäämää ja velkaa tarkastellaan EU:n finanssipoliittisten sääntöjen kautta, yhtiönkin ottama velka näkynee Kiurun mukaan meidän tunnusluvuissamme.

– Nyt olisi tärkeää tietää, uskotaanko valtiovarainministeriössäkin liikenneministeriön luomaan taikaan?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)