Verkkouutiset

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä AL:ssa tukea puoluetoverinsa ”slummialoitteelle”

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner ei suoralta kädeltä tyrmää puoluetoverinsa "slummialoitetta" maanantain Aamulehdessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perussuomalaisten kansanedustaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu Tom Packalén esitti sunnuntain Helsingin Sanomissa, että huonoiten käyttäytyvät asukkaat asutettaisiin samalle alueelle.

Hänen mallissaan Helsingin kaupungin vuokra-asuntojen asuinalueet pisteytettäisiin asteikolla 0–5 ja huonoiten käyttäytyvät asukkaat sijoitettaisiin nolla-alueille. Näille alueille keskitettäisiin sitten muun muassa poliisin palveluita, sosiaalihuoltoa ja kolmannen sektorin toimintaa.

Pirkko Ruohonen-Lerner sanoo Aamulehdessä, että pisteytys on Packalénin oma ajatus, ei puolueen. Ryhmäjohtaja toteaa kuitenkin ymmärtävänsä ehdotusta.

– Ei sitä suoraan kannata tyrmätä. Jokaisella on oikeus kotirauhaan, mutta kaikilla asuinalueilla se oikeus ei nyt toteudu, Ruohonen-Lerner sanoo.

Hän kertoo lehdessä olleensa aiemmin kunnallisen asunto-osakeyhtiön hallituksessa, jossa oli käytössä hieman vastaavanlainen palkitsemisjärjestelmä.

– Asunto-osakeyhtiössä oli noin 1500 asuntoa. Rauhallisille, hyvin asuneille vuokralaisille tarjottiin siellä mahdollisuutta päästä paremmille paikoille asumaan.

Ruohonen-Lerner kuitenkin pitää vaarana, että pisteytyksen alapäässä olevat alueet voivat slummiutua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)