Verkkouutiset

OAJ kritisoi päättäjiä: Koulutuksellinen tasa-arvo murentunut

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ uskoo kaupallisten koulutuspalvelujen työntyvän yhä enemmän julkisen koulutuksen rinnalle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Ensi alkuun yritysten tarjoamaan tukiopetukseen ja nuorten valmennukseen turvautuvat tietoisimmat ja varakkaat vanhemmat, toteaa OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen tiedotteessaan.

Yksityisten toimijoiden nousu on Luukkaisen mukaan seurausta koulutusleikkauksista.

Jyrki Kataisen (kok.) hallitus otti tavoitteekseen vuonna 2011 nostaa suomalaiset maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä. Tavoite ei ole edistynyt viime vaaleista juuri miltään osin, vaan eriarvoisuus on jyrkentynyt ja koulutuksellinen tasa-arvo murentunut. Koulutus on ollut viime vuodet hallituksen suurin leikkauskohde, Luukkainen kritisoi.

Luukkaisen mukaan perusopetuksen tuntimääriä karsitaan valtakunnalliselle minimitasolle yhä useammassa kunnassa.

– Oppilaan peruskoulun aikana saaman opetuksen määrä voi vaihdella asuinkunnasta riippuen satoja tunteja ja enimmillään jopa yhden lukuvuoden verran. Liike-elämä on haistanut koulutusleikkauksissa markkinaraon ja uudenlaiset kaupalliset toimijat tarjoavat muun muassa tukiopetusta perheille, joilla on siihen varaa.

Luukkaisen mielestä lomautukset ovat johtaneet siihen, että opetus ja varhaiskasvatus voi olla hyvin erilaatuista, ja jopa turvallisuustilanne vaihtelee.

Luukkainen tyrmää myös toisen asteen rakenneuudistuksen, joka uhkaa johtaa joka kolmannen lukion ja ammatillisen oppilaitoksen lakkauttamiseen. OAJ haluaakin pysäyttää ministeriön valmisteleman uudistuksen.

– Myös korkeakoulujen resursseja on leikattu rajusti samalla kun opiskelijamääriä on lisätty ja opettajia vähennetty

OAJ haluaa koulutusvaalit

Viimeaikaiset koulutustutkimukset osoittavat Luukkaisen mukaan kiistattomasti, että päättäjien ote koulutuspolitiikan ohjaksista on kirvonnut. Luukkainen haluaakin tehdä ensi kevään eduskuntavaaleista todelliset koulutusvaalit.

OAJ kokosi yhteen viimeaikaisten koulutuksen kehitystä koskevien tutkimustulosten johtopäätökset. Ne osoittavat muun muassa peruskoululaisten taitojen ja osaamisen olevan laskussa. Korkeasti koulutettujen osuus kasvaa Suomessa hitaammin kuin OECD-maissa keskimäärin, ja noin miljoonalla yli 16-vuotiaalla on heikot tietotekniset ongelmanratkaisutaidot. Tutkimuksissa arvioidaankin, että maan työikäisen väestön koulutustaso jää vuonna 2030 EU- ja OECD-maiden keskitason alapuolelle.

OAJ vaatii eduskuntavaalitavoitteissaan jatkuvuutta koulutuksen kehittämiseen sekä koulutuksen saatavuuden ja tasa-arvoisuuden turvaamista.

OAJ:n valtuuston kolmipäiväinen syyskokous alkaa 19. marraskuuta Hämeenlinnassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)