Verkkouutiset

Angela Merkel Suomessa: Venäjä on vaurioittanut luottamusta

Saksan liittokansleri Angela Merkelin mukaan Venäjän toimet ovat aiheuttaneet naapurimaille uhan tunteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liittokansleri Angela Merkel keskusteli Euroopan turvallisuuspolitiikasta, Venäjästä ja Ukrainan kriisistä yhdessä pääministeri Alexander Stubbin kanssa keskustelutilaisuudessa Helsingin yliopistolla maanantaina.

Stubb sanoi saksaksi pitämässään alustuspuheenvuorossa, että ”historian viisari” on jälleen heilahtamassa Euroopassa, kun Venäjä on palaamassa voimapolitiikan tielle.

– Vaikuttaa valitettavasti siltä, ettei Ukrainan tilanteen vakauttaminen ole tällä hetkellä Venäjän intresseissä. Päinvastoin, se pyrkii pitämään yllä vaikutusvaltaansa Ukrainassa maan vakauden horjuttamisen kautta, Stubb sanoi.

Angela Merkelin mukaan Venäjä on asettanut kyseenalaisiksi Euroopan perusperiaatteet, jotka aikoinaan luotiin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssissa Helsingissä 40 vuotta sitten.

Venäjä loukkasi Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta liittämällä itseensä Krimin ja jatkoi koskemattomuuden loukkaamista Itä-Ukrainassa.

– Venäjä on vaurioittanut vuosien ajan vaivalloisesti rakennettua luottamusta, Merkel sanoi.

– Monille eurooppalaisille naapurimaille tämä luottamuksen puute muodostaa uhan tunteen, hän huomautti.

Merkel totesi, että Euroopassa on tehty toimia, joilla on pyritty vahvistamaan Euroopan maiden turvallisuuden tunnetta. Naton valmiuksia on kasvatettu erityisesti itäisessä Euroopassa. Merkel muistutti, että Naton viides artikla pätee kaikille Nato-maille. Kyseinen artikla velvoittaa kaikkia puolustusliiton jäsenmaita osallistumaan puolustukseen, kun yhteen maahan hyökätään.

Merkel sanoi, että Euroopan unioni haluaa ratkaista Ukrainan kriisin. Sekä Merkel että Stubb korostivat, että Minskin sopimus tulitaukoineen on saatettava voimaan täydellisesti ja välittömästi.

Merkel kuvaili keskustelutilaisuudessa, että ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on tärkeää yhdistää maltti ja kovuus. Hän viittasi kylmään sotaan, jolloin toisaalta ETYK:stä käynnistynyt Helsinki-prosessi edusti diplomaattisia keinoja ja toisaalta uudelleen käynnistynyt varustelu kovuutta.

Liittokanslerilta ja pääministeriltä kysyttiin, miten he määrittelisivät toisaalta Ukrainan kriisin lopputuleman parhaan mahdollisen skenaarion ja toisaalta pahimman mahdollisen skenaarion.

– Pahimman mahdollisen skenaarion pohdintaan en osallistu. Se on ehkä jotain myöhemmin historioitsijoille tai politologeille. Poliitikot ovat sitoutuneet työskentelemään parhaan mahdollisen skenaarion parissa, Angela Merkel vastasi.

Hän kuvaili parasta mahdollista skenaariota siten, että Ukraina saa jälleen alueellisen koskemattomuutensa. Ensimmäinen askel siinä on, että Ukraina pääsee jälleen valvomaan rajojaan. Vastapainoksi Ukrainan on annettava tietynlainen erityisstatus Donetskille ja Luhanskille. Parhaaseen mahdolliseen skenaarioon kuuluisi Merkelin mielestä myös EU-assosiaatiosopimuksen toteuttaminen ja taloustilanteen paraneminen.

Alexander Stubb sanoi myös katsovansa vain parasta mahdollista skenaariota. Siinä skenaariossa taloudelliset realiteetit ovat muodostuneet poliittisiksi realiteeteiksi Venäjällä.

– Näen tämän samanlaisena tilanteena kuin kylmän sodan aikaan. Lopulta liberaali demokratia yhdistettynä sosiaaliseen markkinatalouteen osoittautui parhaaksi yhteiskuntamalliksi, Stubb sanoi.

Läntinen malli käytännössä voitti suunnitelmatalouden ja autoritääriset, kommunistiset hallinnot.

– Uskon, että tulevaisuudessa siirrymme maailmaan, missä on enemmän vapaakauppaa, avoimuutta ja demokratiaa.

– En osaa antaa selvää aikajännettä, milloin se tapahtuu. En todellakaan tiedä. Jossain vaiheessa muutos tapahtuu, Stubb sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)