Verkkouutiset

Kokoomuksen Lauslahti patistaa ministeriöitä purkamaan vapaaehtoistyön esteitä

Kokoomuksen kansanedustaja Sanna Lauslahden mukaan lainsäädännön pitää kannustaa ja luoda edellytyksiä vapaaehtoistoiminnalle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmän puheenjohtaja Sanna Lauslahti hoputtaa ministeriötä käynnistämään työryhmän ja päättämään pikaisesti, kenen vastuulle vapaaehtoistoiminnan koordinointi kuuluu.

Lauslahden mukaan lainsäädännön pitää kannustaa ja luoda edellytyksiä vapaaehtoistoiminnalle. Lisäksi hän evästää virkamiehiä ohjeistuksia laatiessaan vahvistamaan kansalaisyhteiskuntaa, ei heikentämään sitä.

– Yksi tärkeimpiä tapoja rakentaa osallisuutta ja toisista välittämistä on vapaaehtoistoiminta. Yhteiskunta syntyy yhdessä tekemällä. Nykyinen vapaaehtoistoimintaan liittyvä lainsäädäntömme on pirstaleista ja vapaaehtoistoiminnan edellytysten kannalta poissulkevaa, ei mahdollistavaa, Lauslahti harmittelee tiedotteessaan.

Lauslahti muistuttaa, että hallitusohjelmassa on linjattu, että kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä erilaisten vapaaehtoistyön muotojen tuottajina vahvistetaan, resursointia parannetaan sekä varainhankintaa ja verovapautta selkeytetään. Lisäksi tuoreessa tulevaisuusselonteossa todetaan, että kestävän kasvun ja kansalaisten hyvinvoinnin perustana on sivistys, yhteisöllisyys ja osallisuus.

– On järjen vastaista, että lainsäädäntö asettaa vapaaehtoistoiminnalle tarpeettomia rajoituksia tai ei muuten kannusta ja mahdollista. Suomi tarvitsee enemmän välittämistä ja huolenpitoa, Lauslahti sanoo.

Lauslahti pitää valitettavana, että Suomessa vapaaehtoistoimintaa koskevan lainsäädännön valmistelun koordinointi ei ole kenenkään vastuulla, vaan se on hajautunut eri ministeriöihin. Kenelläkään ei ole kokonaiskuvaa ja vastuuta pallotellaan eri ministeriöiden välillä.

Eduskunta käsitteli keskiviikkona valtioneuvoston demokratiapoliittista selontekoa. Siinä linjataan, että vapaaehtoistyön edellytyksiä kehitetään ja asetetaan työryhmä selvittämään lainsäädännön kehittämistarpeita ja ministeriöiden koordinointivastuita.

Lauslahti jätti toistamiseen kirjallisen kysymyksen ministerille siitä, millä aikataululla asiassa tullaan etenemään. Nyt olisi vihdoin tekojen aika.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)