Verkkouutiset

Kalle Jokinen vastaa väitteisiin IL:ssä: Harry Harkimo oli Juha Sipilän oma ehdotus

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan mukaan ryhmän ehdokas Veikkaukseen oli Timo Heinonen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen ihmettelee pääministeri Juha Sipilän lausuntoja Iltalehden haastattelussa.

– Sanoin Sipilälle, että kokoomuksen ykkösnimi Veikkauksen hallitukseen on kansanedustaja Timo Heinonen, Jokinen kertaa IL:lle.

Juha Sipilä nimitti Veikkauksen hallitukseen kuitenkin kokoomuksen kansanedustaja Hjallis Harkimon. Sipilä sanoo Helsingin Sanomille tehneensä Veikkauksen hallituksen henkilövalinnat itse. Nimitys kuului Sipilän mukaan hänelle omistajaohjausministerinä.

Juha Sipilän mukaan hän sai kokoomuksen eduskuntaryhmältä kolme nimeä, joista hän päätyi nimittämään Harkimon. Sipilä sanoo kertoneensa päätöksestä eduskuntaryhmälle etukäteen ja tarjonneensa samalla mahdollisuutta muuttaa ryhmän kantaa.

– Olen tehnyt sen [päätöksen] ihan itse, en ole halunnut vastuuta pakoilla, hän sanoo Helsingin Sanomille.

Kalle Jokisen mukaan kokoomus antoi Sipilälle vain kaksi nimeä: Heinosen ja Ilkka Kanervan. Kanervan kohdalla kyse oli siitä, että hänelle toivottiin Veikkauksen hallintoneuvoston puheenjohtajana läsnäolo-oikeutta myös Veikkauksen hallitukseen.

– Mitään kolmatta nimeä en näissä keskusteluissa itse maininnut, Jokinen sanoo IL:lle.

Juha Sipilä on myös väittänyt, että hän tarjosi kokoomukselle mahdollisuutta muuttaa hänen päätöstään jälkikäteen. Kalle Jokinen on IL:ssä eri linjoilla tapahtuneesta.

– Sipilä totesi minulle, että hän tekee päätöksensä nimitysasiassa seuraavana päivänä ja sanoi, että jos me sitä ennen haluamme vaihtaa omaa ehdokastamme Veikkauksen hallitukseen, on se mahdollista, mutta mistään päätöksen jälkeisestä muutosmahdollisuudesta nimityksen suhteen ei ollut kyse, Jokinen sanoo.

Myös asiaa lauantaina HS:lle kommentoineen Timo Heinosen mukaan hän oli kokoomuksen eduskuntaryhmän esitys Veikkauksen hallitukseen. Heinosen mielestä Harkimon olisi pitänyt kieltäytyä tehtävästä.

Sipilän toiminta on herättänyt ihmetystä myös SDP:ssä. Demareita Veikkauksen hallituksessa edustaa kansanedustaja Jutta Urpilainen, joka on puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan hyvä henkilö tehtävään. Rinnettä kuitenkin ärsyttää Helsingin Sanomien mukaan Sipilän menettely asiassa, sillä pääministeri ei kysynyt SDP:n puoluejohdon kantaa nimitykseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)