Verkkouutiset

Taloustieteen nobelisti Ylellä: Järkyttävää, että uskotaan ennemmin Donald Trumpia kuin mediaa

Vuoden 2016 taloustieteen nobelisti Bengt Holmströmin mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin viestintätapa on ollut huono.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viime vuonna taloustieteen Nobelilla palkittu Bengt Holmström sanoi Ylen ykkösaamussa, että Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on ravistellut apaattista maailmantaloutta.

– Pörssikurssit ovat nousseet ylös, koska hän lupasi elvyttää ja lisätä valtion kulutusta infrastruktuurissa ja muussa. Tällaiset uutiset ovat pankeille positiivisia, Massachusetts Institute of Technology -yliopistossa taloustieteen professuuria hoitava Holmström sanoi.

Toisaalta Trumpin väliintulo saattaa olla sattumaakin. Holmströmin mukaan hänen seuraamansa Deutsche Bankin analyytikon mukaan maailman talous on paremmassa kunnossa, kuin mitä puhutaan.

Demokratian kannalta Trumpin pyrkimys ohittaa kansanedustajat ja puhua suoraan kansalle on hänen mukaansa ongelmallista.

– Minusta informaation käyttö on ollut huonoa. Tavallisella kansalla ei ole samanlaisia edellytyksiä kuin kansanedustajilla käsitellä informaatiotulvaa.

Holmstömin mukaan Trumpin kampanja mediaa vastaan on ongelmallinen, koska demokratian kaksi pilaria ovat kansanedustajat ja heitä valvova media.

– Valekampanjan tarkoituksena on saada kansa uskomaan että kaikki valehtelee ja että media valehtelee. On jotenkin järkyttävää, että iso joukko uskoo enemmän Trumpia kuin mediaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)