Verkkouutiset

Budjetti leikkaa menoja 2 miljardilla eurolla

Hallituksen talousarvio ensi vuodelle supistaa nettomääräisesti menoja kahdella miljardilla eurolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuoden 2015 talousarvioesityksen menot ovat 53,7 miljardia euroa, mikä on miljardin vähemmän kuin kuluvan vuoden menoarvio. Menot supistuvat nyt toista vuotta peräkkäin myös nimellisesti. Suurin osa menoja supistavasta vaikutuksesta tulee jo aiemmin tehdyistä leikkauspäätöksistä. Kustannustason nousu huomioon ottaen määrärahat alenevat reaalisesti noin 2,5 prosenttia tämän vuoden menoihin nähden.

– Velkaantumisen tie on ollut kestämätön, pääministeri Alexander Stubb kommentoi.

Hänen mukaansa hallitus on joutunut tekemään runsaasti sopeutuksia vaikeassa taloustilanteessa.

Leikkauksia tehdään muun muassa kuntien valtionosuuksiin, kehitysyhteistyöhön, lapsilisiin, yleissivistävään koulutukseen, puolustusvoimiin, sairausvakuutukseen, maataloustukiin, työvoima- ja yrityspalveluihin, työttömyysturvaan, valtionhallintoon sekä kriisinhallintaan.

– Nämä ovat kipeitä ja vaikeita päätöksiä, mutta ne ovat välttämättömiä. Minun mielestäni täytyy olla rehellinen, Stubb totesi.

Stubbin mukaan sama linja tulee valitettavasti jatkumaan lähivuosina.

Pääosin valmisteveroihin kohdistuvien veronkorotusten odotetaan lisäävän valtion tuloja 0,3 miljardilla eurolla. Jyrki Kataisen (kok.) hallitus on vaalikauden aluksi painottanut veronkorotuksia, joiden kumuloituva verotulojen kasvu arvioidaan kahdeksi miljardiksi euroksi vuodessa.

Ensi vuoden budjetti on 4,5 miljardia euroa alijäämäinen. Valtiovarainministeri Antti Rinteen alkuperäiseen budjettiesitykseen nähden alijäämä on kasvanut noin puolella miljardilla eurolla. Tämä selittyy alentuneella kasvuennusteella, joka vaikuttaa arvioon verotuloista.

Rinteen budjettiesitykseen sisältyvät oppivelvollisuusiän nosto peruttiin. Takuueläkekorotusta ei myöskään ole luvassa. Eläketulovähennys meni läpi ja lapsivähennyksestäkin päästiin sopuun. Valtiovarainministeri Rinne kuvaili hallituksen ratkaisua oikeudenmukaiseksi ja reiluksi.

Rinne korosti budjetissa sovittujen julkisten rakennushankkeiden kasvua ja työllisyyttä kohentavaa vaikutusta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)