Verkkouutiset

Kokoomuksen Virolainen hämmentyi Soinin Puola-lausunnosta

Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtajan mukaan EU:n pitää toimia, kun jäsenvaltio rikkoo oikeusvaltioperiaatetta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Anne-Mari Virolainen (kok.) sanoo olevansa hämmentynyt perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soinin kritiikistä, jonka mukaan EU-komissio puuttuu Puolan päätöksentekoon.

– Minä olen vähän hämmentynyt, kun hän totesi, että ”EU:n pitää pysyä lestissään”. Ymmärrän sen, että EU ei voi puuttua niihin asioihin, jotka kuuluvat kansallisvaltioiden omaan päätösvaltaan. Mutta silloin kun puhutaan EU:n arvopohjasta ja oikeusvaltioperiaatteen rikkomisesta, silloin mielestäni EU:n pitää toimia, Anne-Mari Virolainen sanoo Verkkouutisille.

EU-komissio ilmoitti keskiviikkona arvioivansa Puolan oikeusvaltiotilannetta. Menettely voi johtaa Puolan sulkemiseen EU:n päätöksenteosta. Komissio on huolissaan Puolan viime kuussa tekemistä lakimuutoksista, jotka antavat hallitukselle mittavat oikeudet valtiollisten tiedotusvälineiden valvontaan ja puuttuvat perustuslakituomioistuimen liikkumavaraan.

Soini kirjoitti, että ”EU-komissio alkaa mestaroimaan Puolan asioita”. Soini totesi lisäksi, että ” vaaleilla valitsematon EU-byrokraatti ei voi kävellä itsenäisen vaaleilla valitun päättäjän yli”.

– Nyt ei ole kysymys ensinnäkään Puolan sisäpolitiikasta, vaan kysymys on EU:n sääntöjen noudattamisesta. Vaalit eivät tarkoita sitä, että Puolan päättäjät saisivat ajaa oikeusvaltion alas, Virolainen toteaa.

– Minä olen tässä erittäin tiukka. Kun olin neljä vuotta Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsenenä, niin mielestäni demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltioperiaate ovat niin pyhiä asioita, että niitä ei pidä alkaa sorkkia, on hallituksen väri mikä tahansa.

Periaatetta kunnioitettava

Virolaisen mukaan Suomen virallinen linja Puolan tilanteen käsittelyssä on se, että oikeusvaltioperiaatteen noudattamista pitää kunnioittaa ja seurata.

– Keskustelin Alexin kanssa, ja hän sanoi minulle, että Suomi on systemaattisesti vaatinut oikeusvaltioperiaatteen noudattamista ja seurantaa, Virolainen kertoo.

Kokoomuksen puheenjohtajan valtiovarainministeri Alexander Stubbin mukaan Suomi on ajanut EU:in oikeusvaltiomekanismia ratkaisemaan sen kaltaisia tilanteita kuin Puolassa nyt on meneillään.

– Vahvaan kansanvaltaan kuuluu, ettei edes yksipuoluehallitus voi muuttaa lakeja mielensä mukaan, saati rajoittaa oikeuslaitoksen tai tiedonvälityksen riippumattomuutta. Tästä laillisuusperiaatteesta on kyse, kun Euroopan komissio nyt arvioi Puolan uuden hallituksen toimia, Stubb kirjoittaa.

Stubb huomauttaa, että ”Suomen tai minkään muun EU-maan ei pidä itse lähteä päsmäröimään toisen jäsenmaan sisäpolitiikkaa”.

Hänen mukaansa on yhteinen etu, että yhteisten pelisääntöjen uskottavuus vahvistuu, kun oikeusvaltiomekanismia nyt testataan ensimmäistä kertaa tositilanteessa.

Silmät Unkarissa

Anne-Mari Virolainen sanoo olleensa myös hyvin kriittinen Unkarin pääministeri Viktor Orbánin johtaman Fidesz-puolueen toimintaan. Fidesz kuuluu Euroopan kansanpuolueen EPP-ryhmään. EPP on Euroopan parlamentin suurin ryhmä.

Virolaisen mielestä myös Fidesz-puoluetta on syytä pitää silmällä. Vuoden 2010 vaaleissa Fidesz sai murskavoiton ja Orbánista tuli uudelleen pääministeri.

Puolueen saavuttamalla kahden kolmasosan enemmistöllä se kykeni muuttamaan yksin maan perustuslakia. Parlamentin hyväksymässä perustuslaissa muun muassa oikeuslaitosta valvomaan perustetaan uusi instituutio.

Vuoden 2011 alussa, Unkarissa tuli voimaan uusi tiukka medialaki, joka antoi viestintävirastolle ja medianeuvostolle oikeuden valvoa sanomalehtiä ja sähköistä mediaa.

– Soitin juuri avustajalleni ja pyysin häntä hankkimaan meille sekä Budapestin että Varsovan suurlähetystöistämme raportit siitä, mitä näissä maissa aidosti touhutaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)