Verkkouutiset

Hanoista voi liueta metalleja juomaveteen – juoksuttaminen kannattaa

Terveydensuojelun valvonnan viranomaiset suosittelevat riittävää juoksuttamista ennen veden käyttöä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiinteistöjen vesijohdoista ja hanoista voi liueta veteen merkittäviä määriä nikkeliä, lyijyä ja kuparia. Tämä käy ilmi Aalto-yliopistosta valmistuneen Meri Sipilän diplomityöstä, jota varten tutkittiin hanavedestä otettuja vesinäytteitä 30 kiinteistöstä eri puolella Suomea.

Tutkimus paljasti, että hanaveden metallipitoisuudet olivat sitä korkeammat, mitä kauemmin vesi oli seissyt vesijohdoissa. Seisotusajan lisäksi veden metallipitoisuuteen vaikuttivat kiinteistön hanan ja putkiston ikä sekä niissä käytetyt materiaalit.

– Nikkeliä liukeni veteen erityisesti kiinteistöissä, joissa hana oli uusittu alle vuotta aiemmin ja kuparia kiinteistöissä, joissa kupariputket olivat alle vuoden vanhoja. Nikkeli oli todennäköisesti peräisin hanan nikkeli-kromipinnoitteesta. Lyijyä voi puolestaan liueta veteen messinkiosista, kuten hanoista ja vesijohtojen liitoskappaleista, Meri Sipilä kertoo tiedotteessaan.

Talousveden nikkelipitoisuudelle on asetettu lainsäädännössä terveysperusteinen laatuvaatimuksen enimmäisarvo 20 µg/l. Se ylittyi litran vesinäytteissä kolmasosassa kohteista, kun vesi oli seisonut käyttämättömänä yli 8 tunnin ajan.

Enimmäisarvon ylittävissä näytteissä nikkelipitoisuudet vaihtelivat välillä 21–80 µg/l. Sipilä kuitenkin korostaa, että nikkelin pitoisuus laski turvalliselle tasolle heti, kun hanan sisällä seissyt vesi oli laskettu pois.

Lyhyemmillä seisotusajoilla nikkelin raja-arvo ylittyi vain yhdessä näytepisteessä. Lyijyn osalta terveysperusteinen laatuvaatimus 10 µg/l ylittyi seisoneessa vedessä yhdessä näytepisteessä ja oli lisäksi lähellä raja-arvoa muutamassa näytepisteessä. Kuparipitoisuus oli koholla muutamassa kohteessa, mutta sille asetettu laatuvaatimus ei ylittynyt.

– Juotavaksi tai ruoanlaittoon käytettävää vettä kannattaa laskea hanasta, kunnes kylmän veden lämpötila tasaantuu. Näin kiinteistön vesijärjestelmässä seissyt vesi saadaan pois ja metallipitoisuudet varmasti turvalliselle tasolle, Sipilä toteaa.

Huomio kiinteistöjen vesikalusteisiin

EU:n juomavesidirektiivin muutos edellyttää, että kuparin, lyijyn ja nikkelin pitoisuudet kylmässä hanavedessä tutkitaan jatkossa ilman veden juoksuttamista.

Aiemmin kaikki talousveden laadun valvontanäytteet otettiin Suomessa runsaan veden juoksuttamisen jälkeen, jolloin näyte vastasi käytännössä vesilaitoksen toimittamaa verkostovettä. Verkostoveden nikkeli-, lyijy- ja kuparipitoisuudet täyttivät tässäkin tutkimuksessa reilusti lainsäädännön asettamat talousveden terveysperusteiset laatuvaatimukset.

Uuden näytteenottotavan tarkoituksena on auttaa havaitsemaan kiinteistöjen vesikalusteiden ja -johtojen mahdollinen heikentävä vaikutus veden laatuun.

Jos talousveden metallipitoisuuksissa löydetään ylityksiä, selvitetään, löytyykö syy kiinteistön vesijärjestelmästä vai vesilaitoksen toimittamasta vedestä. Sen jälkeen terveydensuojeluviranomainen velvoittaa vastuutahon korjaamaan tilanteen.

Myös terveydensuojelun valvontaa ohjaavat viranomaiset suosittelevat veden riittävää juoksuttamista ennen sen käyttöä.

Meri Sipilän diplomityö ”Kiinteistöjen vesijohdoista ja -kalusteista talousveteen liukenevat metallit” hyväksyttiin Aalto-yliopistossa 11. joulukuuta 2017.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)