Verkkouutiset

Ympäristöjärjestöt vetoavat uusiutuvan energian puolesta

Ympäristöjärjestöt toivovat tulevan hallituksen kääntävän kurssin kohti uusiutuvaa energiaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tulevan hallituksen tulisi kääntää kurssin nopeasti kohti energiajärjestelmää, joka toimii täysin uusiutuvalla energialla, kannustavat ympäristöjärjestöt BirdLife Suomi, Greenpeace, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Natur och Miljö, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF.

Järjestöjen mukaan uuden teknologian läpimurron myötä maailmalla on käynnistynyt energia-alan murros, jossa Suomen kannattaa olla mukana.

– Tämä edellyttää rohkeita tavoitteita ja johdonmukaista politiikkaa, joka priorisoi kestävän ja joustavan energian ja antaa niin kotitalouksille kuin yrityksillekin työkalut olla muutoksessa täysillä mukana, järjestöt toteavat yhteisessä tiedotteessaan.

Järjestöt odottavat tulevalta hallitukselta käytännön toimia, joilla kivihiilen poltosta päästään eroon vuosikymmenen sisällä. Järjestöjen mielestä hallituksen pitäisi myös laatia tiekartta turpeesta luopumiseksi.

Puolueilla hyviä tavoitteita

Ympäristöjärjestöjen puoluesihteereiltä tekemän kyselyn mukaan kokoomus haluaa tehdä Suomesta hiilineutraalin yhteiskunnan, nostaa meidät ympäristöteknologian ykkösmaaksi ja maailman ympäristötietoisimmaksi kansaksi.

Keskustan tavoitteita ovat ilmastonmuutoksen torjunta ja hidastaminen, luonnon monimuotoisuuden ja puhtauden turvaaminen sekä luonnonvarojen kestävämpi käyttö.

Sosialidemokraatit puolestaan haluavat ratkaista ilmastohaasteen siten, että työpaikkoja syntyy enemmän kuin häviää.

Perussuomalaisten mielestä ympäristöpoliittisissa päätöksissä on otettava huomioon talous, työllisyys ja teollisuuden kilpailukyky.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)