Verkkouutiset

Ministeriö esittää 183 kohdetta arvokkaiksi maisema-alueiksi

Ympäristöministeriö esittää 183 kohdetta valtakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Juuri valmistuneen päivitysinventoinnin myötä maisema-alueiden joukkoon on ehdolla 59 uutta aluetta. Niistä suuri osa sijaitsee Ylä-Lapissa, missä saamelaiskulttuurin ja poronhoidon maisemakokonaisuudet nostetaan maisemiemme helmien valikoimaan.

Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan Suomessa on nyt 156 valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Ympäristöministeriön johdolla maisema-alueita on inventoitu vuosina 2010–2015, ja alueiden valikoima, arvoluokat sekä rajaukset on tarkistettu.

Ympäristöministeriön mukaan hanke on ollut tarpeen, sillä edellisestä inventoinnista kuluneen 20 vuoden aikana maaseutu, maaseudun elinkeinot sekä maisemanhoitoa ohjaavat säädökset ovat muuttuneet sekä tietoisuus maisemista on kohentunut.

Päivitysinventointien tuloksena valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden valikoimasta on putoamassa muutamia kohteita. Myös monien vanhojen kohteiden rajauksia esitetään muutettaviksi.

Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet ovat edustavimpia maaseudun kulttuurimaisemia, joiden arvo perustuu monimuotoiseen kulttuurivaikutteiseen luontoon, hoidettuun viljelymaisemaan ja perinteiseen rakennuskantaan.

Uudessa inventoinnissa on otettu viljelymaisemien ohella huomioon myös saaristoelinkeinoihin, metsä- ja erätalouteen sekä poronhoitoon liittyvät kulttuurimaisemat.

Valtakunnallisesti arvokkaissa maisema-alueiden valikoimassa korostuvat perinteisessä asussa säilyneet, elinvoimaiset, luonnoltaan ja kulttuuriperinnöltään monipuoliset maisemakokonaisuudet kylineen, luonnonalueineen ja historiallisine kohteineen.

Osa maisema-alueista on nimetty maisemanähtävyyksiksi. Ne ovat hyvin tunnettuja, maisemaltaan ainutkertaisia ja kulttuurihistoriallisesti huomattavia kohteita, joissa erityistä huomiota kiinnitetään maisemakuvaan ja luonnonpiirteisiin.

Maisemien vaalimisen keinot perustuvat vapaaehtoisuuteen, eri tukijärjestelmiin ja maankäytön suunnitteluun.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)