Teatteritiedettä yliopistossa pääaineenaan opiskellut ja lisensiaatiksi saakka itsensä lukenut Mehto on törmännyt ongelmaan, jossa tavallisten töiden saanti on osoittautunut ylivoimaiseksi.
Syyksi hän epäilee työnantajien epäluuloja koulutustaan kohtaan sekä 48 vuoden ikäänsä.
Teatterialalta Mehto ei ole enää uskonut aikoihin työllistyvänsä kunnolla.
Ei, vaikka hän opiskeli käytännön tutkinnonkin silloisessa ammattikorkeakoulu Stadiassa, josta valmistui teatteri-ilmaisun ohjaajaksi kymmenisen vuotta sitten.
Liian vanha personal trainer
Mehto uskoi jo sisäistäneensä työelämän realiteetit, kun hän päätti vaihtaa alaa ja opiskella kuntosaliohjaajaksi sekä personal traineriksi. Töitä ei ole kuitenkaan poikinut, vaikka luulisi, että kuntosalibuumi on etenkin nyt kuumimmillaan.
Mehto ei keksi muuta syytä kuin sen, että 48-vuotias on liian vanha kuntosalien imagoon.
– Vaikka itse luulisin, että kysyntää olisi eri-ikäisille ohjaajille. Monen huonokuntoisen ja ylipainoisen voisi olla helpompi lähestyä minua kuin parikymppistä mimmiä tiukoissa trikoissa.
Rappusiivoukseen kelpasin
Mehto ei ole jäänyt surkuttelemaan kohtaloaan, vaan on hakenut aktiivisesti myös niin sanottuja hanttihommia.
Rappusiivous on kuitenkin toistaiseksi ainoa työ, johon hänet on kelpuutettu.
– Siellä on paljon tohtoreita ja lisensiaatteja mopin kanssa, lähinnä maahanmuuttajia. Työ on kuitenkin äärimmäisen raskasta, viikossa saa jo selän kipeäksi, tietää Mehto.
Mehto ei ole päässyt ratikkakuskikoulutukseen eikä lappuliisaksi, vaikka ”jaksan kävellä kilometritolkulla ja tunnen Helsingin hyvin”.
– Hain viime joulun alla myös kausiapulaiseksi Kirkon Ulkomaanapuun, kertoo Mehto, mutta arvelee, että näihinkin hommiin palkattiin lähinnä nuoria opiskelijoita.
Liikuntapaikan hoitajan koulutus olisi edellyttänyt kouluttautumista toisella paikkakunnalla ja voileipien tekoon tai siivoukseen päiväkodeissa ja vanhainkodeissa olisi tarvittu erityinen hygieniapassi.
Julkisissa puheenvuoroissa on korostettu, että työnteon pitäisi olla aina kannattavaa ja että käytännön osaajista on pula.
Mehdon mielestä on perin nurinkurista, että tavallisiin, monesti pienipalkkaisiinkin töihin pääsy on käytännössä niin vaikeaa.
– Työnantajat varmaan arvelevat, että tuo on niin koulutettu ihminen, ettei se voi olla tosissaan, Mehto tulkitsee.
Koulutukset pois cv:stä
Mehto onkin ryhtynyt jättämään pois korkeakoulututkintojaan tuoreimmista työhakemuksistaan.
Nähtäväksi jää, onko hän tavallisten työnantajien silmissä näin uskottavampi.
Mehto kokee olevansa monessa mielessä väliinputoaja. 1980-luvulla korostettiin, kuinka koulutus aina kannattaa. Toisin kuitenkin kävi.
Mehto on ollut kolme viime vuotta käytännössä työttömänä, vaikkei olekaan nostanut työttömän peruspäivärahaa.
Ansiosidonnainen työttömyyskorvaus loppui viime talvena.
Keväällä hän sai taiteelliseen työskentelyyn pienen apurahan, joka on nyt loppumassa. Rahaa elämiseen hän on saanut lähinnä satunnaisista teatterialan keikoista.
Mehto on mukana teatterialan osuuskunnassa, joka poikii silloin tällöin esityskeikkoja esimerkiksi päiväkoteihin.
– Yhdestä keikasta saamme ehkä 300–400 euroa. Yritämme tehdä kahden–kolmen hengen esityksiä, jotta rahaa jäisi enemmän. Joskus joulun alla voi olla, että näillä keikoilla elääkin kuukauden.
