Verkkouutiset

Elinkeinoministeri Mika Lintilä Ylellä: Olen tavannut yrityksiä, uskon hyvään kasvuun

Ministeri ei usko liikenneverkkoselvityksen kaatumisen haittaavan hallituksen työtä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) vieraili lauantaina Ylen Ykkösaamussa, jossa hän kommentoi muun muassa keväällä käytävää hallituksen puoliväliriihtä, orastavaa talouskasvua, liikenneverkkoselvitystä sekä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin linjauksia vapaakaupasta.

Ministeriä muistutettiin tämän muutaman viikon takaisista puheista, joissa hän totesi uskovansa ennusteita parempaan talouskasvuun. Tämä aiheutti ihmetystä erityisesti valtiovarainministeriöpuolue kokoomuksessa. Lintilä kertoo olevansa edelleen sanojensa takana.

– Puhdas talouden data osoittaa, että positiivisia merkkejä on näkyvissä. En epäile valtiovarainministeriön lukuja, vaan uskon parempiin lukuihin. He tekevät oman talousohjelmansa pohjalta konelaskelmat, jotka perustuvat kylmiin talouden lukuihin. Tarkastusvaliokunta teki pari vuotta sitten mittauksen valtiovarainministeriön onnistumisista, ja ne olivat verrattain hyviä. Uskon kuitenkin parempiin lukuihin, koska olen tavannut kentällä ihmisiä ja yrityksiä.

Ministeri toteaa, että 72 prosentin työllisyystavoitteesta ei pidä luopua, vaikka onkin arvioitu, että nykyisillä toimenpiteillä nykyhallitus ei sitä saavuttaisi. Puoliväliriihessä hän ei haluaisi sopia leikkauksista.

– Kyse on siitä, miten työllisyystavoitetta tavoitellaan. On tehtävä panostuksia työllisyyden lisäämiseen puolivälitarkastelussa. Innovaatiopuolelle ja investointeihin on lisättävä rahoitusta ja sen lisäksi on tehtävä reformeja, joilla vaikutetaan julkiseen talouteen. Esimerkiksi sotea ja maakuntauudistusta on vietävä eteenpäin, koska niillä vaikutetaan julkisen talouden tilanteeseen.

Lintilä kertoo pelkäävänsä lisäleikkauksia, koska saattaisi hyydyttää orastavan talouskasvun. Hänen mukaansa puoliväliriihessä olennaista on vain työ ja työllisyyttä edistävät toimet.

”Valitettavaa, että liikenneverkkouudistusta ei tule”

Lintilä ei arvostele ministeri Anne Bernerin (kesk.) liikenneverkkoselvitystä. Hänen mukaansa hankkeessa aiheutuneessa kohussa eniten pieleen meni se, ettei mielletty esityksen ja selvityksen eroa.

– Se, että lopputulos oli tämä, on jatkoa silmälläpitäen valitettava, koska muutosta tarvitaan. Nyt on aika selkeää, ettei muutosta hetkeen tule, hän toteaa.

Lintilä kertoo olevansa harmistunut siitä, ettei rohkeaa ja innovatiivista selvitystä käyty julkisen paineen ja hallituskumppaneiden arvostelun takia kunnolla läpi. Hänen mukaansa edelleen iso kuva on ratkaisematta, eli se, kuinka liikennemenot tulevaisuudessa järjestetään ja rahoitetaan.

Lintilä ei pidä tilannetta kuitenkaan hallitusyhteistyön kannalta mitenkään kriittisenä. Hän toteaa, että vastaavanlaisia tilanteita tulee ja menee, eivätkä tilanteet vaikuta muutamaa viikkoa pidempään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)