Verkkouutiset

Professori Matti Wiberg: Tv-tenttien hölötyksen ongelma kasvaa, toimitukset aliarvioivat yleisönsä

Tutkijan mielestä kuntavaaleissa suuret puolueet olivat laatineet ohjelmansa kokeneesti pahimmat karikot välttäen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtio-opin professori Matti Wiberg kirjoittaa Nykypäivän kolumnissaan, että kuntavaalien tuloksen takia ei juuri nähdä poliittisten asetelmien muutoksia eivätkä ne vaikuttaneet olennaisesti valtakunnan politiikkaan.

Puolueiden vaaliohjelmat olivat professorin mukaan ”tavanomaisen epämääräisiä”, mutta epätotuuksia niissä ilmaistiin varsin vähän.

– Amatöörimäisimmät ohjelmat olivat perussuomalaisilla. Suuret puolueet olivat laatineet ohjelmansa kokeneesti pahimmat karikot välttäen, Wiberg toteaa.

– Vaaliohjelmat noudattivat tyypillistä vaalitunnelmaa: ilma oli täynnä sanoja ja sanat täynnä ilmaa. Edes periaatteessa tarkistettavissa olevia väitelauseita puolueiden valtakunnallisissa ohjelmissa oli vain nelisen prosenttia koko tekstimassasta.

Mielipidemittauksia hänen mukaansa tehtiin taas selvästi yli tarpeen ja niiden ”uutisointi oli tavanomaista hutilointia”.

– Keskustelussa pilkun pienemmän puolen asiat korostuivat aivan liikaa. Kolmen suuren puolueen kannatukset olivat mittauksissa niin lähellä toisiaan, että mitään tilastotieteellisiä perusteita ei ollut uutisoida näiden puolueiden kannatusjärjestystä.

Häviäjän asemaan professori Matti Wibergin mukaan joutuivat vaalitenttien yleisöt.

– Poliitikot puhuivat toistensa päälle, sivuasioista, pääasioita vältellen, toimittajat kysyivät epäolennaisuuksia ja studioihin rekrytoidut politiikan tutkijoina esiintyvät historioitsijat, jotka eivät koskaan ole julkaisseet kuntapoliittisia vertaisarvioituja tutkimuksia, saattoivat hölötyksillään pätevät tutkijat kokemaan ammatillista myötähäpeää, hän kuvailee

– Tv-tenteissä on aina enemmän kohinaa kuin signaalia, mutta näissä vaaleissa signaalia ei juuri löytynyt sen paremmin toimittajilta kuin poliitikoilta.

Ongelma kasvaa Matti Wibergin mukaan vaali vaalilta.

– Toimituksissa pyritään tekemään kiinnostavaa televisio-ohjelmaa, mutta ne aliarvioivat yleisönsä käsityskyvyn. Nyt yritettiin tehdä viihdeohjelmia, vailla viihdealan osaamista.

– Ei se onnistu. Toimitukset epäonnistuvat, koska eivät panosta tarpeeksi taustoittavaan valistukseen ja suuren kuvan raportointiin, vaan korvaavat sen kömpelöllä viihteellä, joka vain ärsyttää katsojia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)