Verkkouutiset

Sinuhe Wallinheimo: Ilmassa on vaaran merkkejä, uudistusinnon hiipumiseen ei saa mennä mukaan

Kokoomuksen kansanedustaja huomauttaa talousasiantuntijoiden varoittavan varovaisuudesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) kirjoittaa Verkkouutisten blogikirjoituksessaan hallituksen puoliväliriihen tuloksista.

– Yleinen tuomio erityisesti talouden asiantuntijoiden puolelta on se, että hallitus kyllä tekee oikeita asioita, mutta liian varovaisesti. Keskeisten tavoitteiden, kuten työllisyysasteen noston ja velkaantumisen taittamisen osalta, hallitus panee toivonsa kaikkia ennusteita paremman talouskasvun varaan. Lisäksi kaikki isot rakenneuudistukset esimerkiksi työmarkkinoihin ovat kiky-sopimuksen takia syväjäässä, Sinuhe Wallinheimo toteaa.

Hänen mukaansa talousasiantuntijat varoittelevatkin siitä, että nyt tekemättä jäävät välttämättömät uudistukset, tulevat tavalla tai toisella eteen ensi vuosikymmenen aikana.

– Omasta mielestäni näitä talousviisaiden näkemyksiä pitää kuunnella tarkalla korvalla.

Uudistamisen tärkeysjärjestyksen tulisi Wallinheimon mielestä olla kaikille selvä: vaikein haaste on työttömyys ja sen pysyvä alentaminen edellyttäisi rohkeutta uudistaa työmarkkinoita.

– Paikallisen sopimisen lisääminen, irtisanomiskäytäntöjen uudistus ja perhevapaaremontti ovat tuottaneet esimerkiksi Ruotsissa meitä paljon korkeamman työllisyysasteen. Ihmettelen edelleen, miksei tämä kelpaa meille suomalaisille?

Toinen iso uudistamisen kohde hänen mukaansa on yritysten toimintaympäristö ja erityisesti verotus.

– Jotta Suomeen saataisiin jatkossa enemmän ulkomaalaisia investointeja Suomen pitää pyrkiä verotukseen, joka on kansainvälisesti kilpailukykyistä ja mahdollisimman neutraalia erilaisten riskinoton ja rahoituksen muotojen välillä.

– Yksi vaihtoehto voisi olla yhteisöveron alentaminen omatoimisesti jo nyt 15 prosenttiin. Tämä voitaisiin kustantaa esimerkiksi ottamalla rahat nykyisistä yritystuista.

Kolmas ja puoliväliriihessä hyvään alkuun päässyt panostuksen kohde on Sinuhe Wallinheimon mielestä suomalaisen osaamisen vahvistaminen sekä julkisen sektorin digitalisaatio. Siinäkin pitäisi ottaa isompia askelia.

– Kokoomus on profiloitunut nykyisessäkin hallituksessa johtavana uudistuspuolueena. Olemme olleet ensimmäisten joukossa kannattamassa kauppojen aukiolojen vapauttamista, järkevämpää alkoholipolitiikkaa kuin kansalaisten vapautta valita omat sote-palvelunsa ja niiden tuottajat, Wallinheimo toteaa.

– Tästä roolista meidän tulee pitää kiinni. Erityisen tärkeää se on juuri nyt kun viitteitä hallituksen uudistusinnon hiipumisesta on ilmassa. Me emme saa puolueena mennä tähän kelkkaan mukaan. Nyt on aika tehdä työtä paremman tulevaisuuden puolesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)