Verkkouutiset

VTT: Päästöt kasvavat liikaa annetuista vähennystavoitteista huolimatta

Valtaosa maailman maista on julkistanut tavoitteensa kasvihuonekaasujen vähentämiselle. Tavoitteita pitää kuitenkin kiristää, jos ilmaston lämpeneminen halutaan hidastaa tavoiteltuun kahteen asteeseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Näin osoittaa Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tekemä analyysi 159 maan päästötavoitteista.

Myös kehittyvät maat ovat lähteneet viime vuosina mukaan ilmastomuutoksen hidastamiseen antamalla omat tavoitteensa päästöjen vähentämisestä.

Valtioiden antamat lupaukset kasvihuonepäästöjen alentamisesta vuoteen 2030 mennessä hillitsevät kuitenkin ilmaston lämpenemistä riittävästi vain, jos päästöjä vähennetään jyrkästi myös vuoden 2030 jälkeen.

– Koska meillä ei ole varmuutta, voidaanko päästöjen vähentämistä tuolloin nopeuttaa riittävästi, olisi kriittisen tärkeä nostaa nykyisten päästötavoitteiden kunnianhimoa, sanoo toinen tutkimuksen tekijä, VTT:n erikoistutkija Tommi Ekholm.

Päästövähennystavoitteen antaneet maat edustavat yli 90 prosenttia globaaleista kasvihuonepäästöistä, 89 prosenttia maailman väestöstä ja 95 prosenttia taloudellisesta tuotannosta.

– Tämän perusteella Parisiin ilmastoneuvotteluissa on mahdollisuudet saada aikaan kattava sopimus päästöjen vähentämiselle globaalisti, arvioi Ekholm.

VTT:n tutkimustulokset ovat tärkeä keskustelupohja maanantaina alkaville Pariisin ilmastoneuvotteluille, joiden aikana on tarkoitus sopia 196 maata koskevasta, vuonna 2020 voimaan astuvasta maailmalaajuisesta ilmastosopimuksesta. Vastaavaa maakohtaista vertailevaa analyysiä ei ole aiemmin tehty.

Kiina suurin murhe

Ekholmin mukaan tutkimuksen haasteena oli se, että eri maiden päästölupaukset on määritelty eri tavoin. Kaikilta mailta ei voi myöskään odottaa yhtä kunnianhimoisia päästövähennyksiä. YK:n ilmastosopimuksen mukaan vauraimmat maat ottavat johtavan aseman päästövähennyksissä.

Vertailu kertoo, että kaikki kehittyneet maat ovat antaneet lupauksia, joilla päästöt vähenevät 20–30 prosenttia nykyisestä. Sen sijaan kehittyvien maiden tavoitteet vaihtelevat huomattavasti.

– Osa kehittyvistä maista tavoittelee päästövähennyksiä tai enintään pientä lisäystä, kun joidenkin maiden tavoite johtaisi päästöjen kolminkertaistumiseen nykytasosta, sanoo Ekholm.

Suurista päästömaista eniten on parannettavaa Kiinalla, jonka päästöt henkeä kohti nousevat vuoteen 2030 mennessä 13,1 hiilidioksiditonniin, missä on nousua noin 65 prosenttia vuoden 2010 tasoon verrattuna.

Samaan aikaan Yhdysvaltain päästöt henkeä kohti laskevat noin kolmanneksen 12,8 hiilidioksiditonniin. Tuolloin Kiinan yhteenlasketut päästöt ovat lähes nelinkertaiset Yhdysvaltoihin verrattuna.

EU:n päästöt henkeä kohti laskevat nykyisillä lupauksilla kolmanneksen 5,9 hiilidioksiditonniin. Neljänneksi suurimmat kokonaispäästöt ovat väkirikkaassa Intiassa, jonka päästöt henkeä kohti kaksinkertaistuvat 4,2 hiilidioksiditonniin.

Vuonna 2030 yli kymmenen hiilidioksiditonnia henkeä kohti tuottavat suurista maista Venäjä (18), Australia (13,7), Kiina (13,1), Kanada (12,9), USA (12,8) ja Etelä-Korea (10,8).

VTT esittelee tutkimustuloksia Pariisin neuvotteluiden ohessa järjestettävässä tilaisuudessa 10. joulukuuta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)