Turun yliopiston taloustieteen professori Matti Viren käy Uuden Suomen blogissaan läpi viime aikojen puheita Suomen laman lopusta ja talouden käänteestä parempaan. Hänen mukaansa ne perustuvat tavallisesti lyhytaikaisiin positiivisiin muutoksiin luvuissa. Todellisuus on professorin mukaan toinen.
– Samalla tavalla Kreikankin talous ”kukoisti” ennen romahdusta 2009, Viren lataa.
Hänen mukaansa esimerkiksi työttömyysluvut ovat ”parantuneet” vain Tilastokeskuksen työvoimatiedustelussa. Työ- ja elinkeinoministeriön kortistodatassa mitään muutosta ei ole havaittavissa.
– Ne jotka toivorikkaana tulkitsevat kansantalouden tilinpidon lukujen desimaalitason muutoksia, unohtavat helposti sen, että nykyinen ”kasvu” ei olisi mahdollista ilman jatkuvaa velkaantumista, Matti Viren toteaa.
Professori muistuttaa, että kotitaloudet, valtio ja kunnat velkaantuvat jatkuvasti lisää ja rahoittavat kulutustaan lisävelalla.
– Valtion ja kuntien yhteenlaskettu alijäämä tänä ja ensi vuonna on runsaat kahdeksan miljardia euroa ja yhteenlaskettu velka lähentelee 120 miljardia euroa. Yleensä tämän tiedon jälkeen kiirehdintään sanomaan, että se ei ole mitään: monessa maassa luvut ovat vielä suurempia, mutta meitä ongelman suhteellisuus ei paljon lämmitä.
Virenin mukaan kuntien ja valtion alijäämä näyttää nykyisellään liian hyvältä ollakseen totta, koska korkomenot ovat olemattoman pienet. Hän kiinnittääkin huomiota velanhoitomenoihin.
– Valtion osalta luku on vain 1.5 miljardia euroa, kun pahimmillaan 1990 -luvun lopulla (puolta pienemmällä velkakannalla) valtion korkomenot olivat yli 5 miljardia euroa.
Matti Viren myöntää, että niin sanotun normaalin korkotason määrittäminen on oma taiteenlajinsa. Silti esimerkiksi noin kolmen prosentin korkotason nykyisen nollan sijaan tarkoittaisi ainakin kahden miljardin euron lisäystä korkomenoihin.
Suomi on professorin mukaan ajautunut tilanteeseen, jossa se kykenee hädin tuskin säilyttämään kulutustasonsa lainaamalla jatkuvasti lisää ja luottamalla siihen, että nollakorkoregiimi Euroopassa jatkuu ikuisesti.
– Eihän tässä ole mitään järkeä, vai voiko olla niin, että julkisen talouden alijäämä voidaan poistaa vain saamalla aikaiseksi talouskasvua, mutta talouskasvu saadaan aikaiseksi vain ottamalla lisää velkaa.
Virenin ihmettelee, mistä kasvua syntyy, kun näkyvissä on, että työvoima ei kasva ja tuotannollinen pääoma supistuu. Hänen mukaansa kokonaistuottavuus on vuoden 2007 jälkeen ollut laskussa keskimäärin prosentin vuodessa.
– Miksi se nyt kääntyisi kasvuun? Miten talous voi ylipäätään kasvaa näillä parametrien arvoilla, hän kysyy.
Matti Virenin mukaan monet poliitikot pitävät julkisten menojen hidasta kasvua leikkauksina. Työpaikkojen määrälle, viennin kasvulle, huoltosuhteelle, työllisyysasteelle ja muulle asetetaan vain tavoitteita. Konkreettisia toimia ei hänen mukaansa tehdä.
– Konkreettisilla toimilla en tarkoita sitä, että annetaan kaksi miljoonaa euroa pienten yritysten innovaatiotoimintaan, tai rakennetaan raitiotie Nurmeksesta Lieksaan. Jotenkin Suomen ongelmien ydin on siinä, että desimaalipilkun paikka on hukassa; Suomen talouden tilaa ei ymmärretä tai ei haluta ymmärtää, vaan kuvitellaan, että omien (todellisten tai kuviteltujen) kannattajien etujen vaaliminen riittää ylläpitämään hyvinvointia Suomessa.
