Verkkouutiset

Viinejä ja vahvoja oluita esitetään ruokakauppaan – ”on oltava johdonmukaisia”

Kansanedustajakaksikon mielestä hallitusohjelman periaatteiden elinkeinotoiminnasta ja kilpailusta tulee näkyä myös alkoholilaissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustajat Elina Lepomäki ja Jaana Pelkonen haluavat alkoholilain kokonaisuudistuksen toteuttavan hallitusohjelman linjausta, joka velvoittaa keventämään toimialakohtaista sääntelyä.

Edustajien mukaan ”mikään politiikanlohko ei ole saanut erikoislupaa toimia norminpurkulinjan vastaisesti”. Alkoholilain kokonaisuudistus on valmisteilla sosiaali- ja terveysministeriössä.

– Alkoholilain kokonaisuudistuksesta ei ole hallitusohjelmassa mitään mainintaa. Onkin lähdettävä siitä, että sitä ohjaavat ohjelman yleiset periaatteet esimerkiksi elinkeinotoiminnan edellytysten vahvistamisesta sekä kilpailun vahvistamisesta sääntelyä keventämällä, Lepomäki ja Pelkonen toteavat tiedotteessaan.

– Hallituksen politiikan on oltava johdonmukaista, ja uudistusten on toimittava samaan suuntaan. Yrittäjyyden ja työn linjan pitää näkyä myös alkoholipolitiikassa. Uudistuksessa alkoholisääntelyn pitää nettomääräisesti keventyä ja vieläpä selkeästi.

Kansanedustajat muistuttavat, että ennen vaaleja enemmistö nykyisistä hallituspuolueiden kansanedustajista ilmoitti kannattavansa viinien ja vahvojen oluiden tuomista päivittäistavarakauppaan.

– Yhdessä hallitusohjelman selkeän norminpurkulinjan kanssa tämän pitäisi olla ministeri (Juha) Rehulalle tukeva selkänoja ohjata alkoholilain uudistuksen valmistelua onnistuneeseen suuntaan. Kieltopolitiikka ei ole tätä päivää, terve alkoholikulttuuri ja elinkeinovapaus ovat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)